Seuraajat

lauantai 3. syyskuuta 2016

Tunteet ja tulkinta




Mukavaa syksyn alkua kaikille!

Eipä ole konekynäni tuottanut mitään tulosta kesän aikana. Kaikki on yhtä hyvin kuin ennenkin, mutta kirjoitusfiilistä ei vaan ole tullut. Liekö sitä paljonpuhuttua tunteiden burnoutia, tuskinpa.
Viimeaikoina olen kiinnittänyt paljon huomiota täällä facessa käyttäytymiseen. Eilen luin erään ystäväni jakaman huippuhyvän kirjoituksen äitiydestä. Kuinka monet äidit täällä kertovat valmistavansa perheelleen ja varsinkin lapsilleen gourmetruokia ja pelkkää superfoodia, kun totuus on se, että paljon syödään ruokaa purkista vauvana ja käytetään eineksiä. Mikäs siinä. Jokainen tavallaan. Mutta harva uskaltaa kirjoittaa tänne, että olipas makoisia Jalostajan kumilätkiä, vaan kerrotaan ihan muuta. Uskoakseni siinä pelossa, että he olisivat äiteinä huonompia kuin ne muut superfoodeja laittavat äidit.
Mutta asia, mitä tässäkin tarkoitan, on asian hyväksyminen.
Oli kyseessä sitten ihan mikä tahansa asia muiden elämässä, niin voit olla samaa mieltä, mutta saat toki olla eri mieltä, mutta tuomitseminen on julmaa.

Joku tykkää eläimistä yli kaiken, toinen haluaa moottoripyöräillä, yksi matkustaa ympäri maailmaa, toiset ovat vain tyytyväisiä kotonaan vaatimattomiinkin oloihin. Jokainen näistä on jokaisen oma asia, eikä minusta muiden pitäisi tuomita toisia heidän mieltymyksistään ja mielipiteistään.
Itse koen olevani erittäin suvaitsevainen kaikkien asioiden suhteen, vaikka en koskaan jaakaan omalla seinälläni hallituksen ja muiden instanssien päätöksiä.

Tämähän on mielestäni juuri suvaitsevaisuutta. Sitä tunnetta en ole aina tuntenut ja senkin olen opetellut kantapään kautta. Tässä on hyvä lainata Mustan Barbaarin sanoja: Mikä sä oot mulle sanomaan, mikä mä oon ja mistä mä tykkään. Tätä ei pidä ymmärtää niin, että kaikki pitäisi hyväksyä, ei todellakaan. Itse en hyväksy sitä, että joku tässä elämässä ja Suomessa on niin hyvä, että ansaitsee 80.000€ kuukausipalkan, mutta en silti ole se, joka tuomitsee nuo asiat. En jaa koskaan politiikkaa enkä uskontoa seinälläni, enkä enää ota osaa edes keskusteluihin.
Minulla on hyvinkin jyrkkä mielipide monista asioista, hyväksyn tai en, on-off-ihminen kun olen, mutta itse pidän facebookia lähinnä Ystäväkirjana, jossa kerron omista jutuistani ja luvalla julkaisen kuvia perheestäni.

Olen kuullut monta kertaa, kuinka positiivinen ihminen olen. No, ehkä olenkin. Sen taidon olen oppinut mieheltäni, joka varmasti on lähitienoiden positiivisin mies. Edes minä en ole todellakaan riidellyt hänen kanssaan, saati sitten hän jonkun muun. Tottakai olemme useastikin tämän 43 yhdessäolovuoden aikana olleet eri mieltä asioista, mutta koskaan en ole nähnyt hänen suuttuvan. No, aikaa vielä on :)

Myönnän, että olen ollut kateellinen ja katkerakin joskus elämässäni ja samalla huomasin, että menetin osan ystävistäni kun he vain eivät jaksaneet kuunnella syitäni tietynlaiseen käyttäytymiseen. Kuka kärsi noista kahdesta asiasta, kateudesta ja katkeruudesta? Vain minä itse. Olen myös syyllistynyt tuomitsemiseen ja osannut pyytää anteeksi. En myöskään koskaan jaa näitä: Kun et ole kulkenut saappaissani niin et voi arvostella minua. Mutta kun tulin ulos kaapista masennukseni kanssa, niin silloin sain niin paljon positiivista palautetta ystäviltäni, että he tiesivät ainakin sen lukiessaan, missä saappaissa olen ainakin jonkin aikaa taivaltanut.

Yhä enemmän käytän sanaa kiitollisuus, mutta uskon, että sanan varsinaisen merkityksen tuntee vasta silloin kun osaa olla kiitollinen kaikesta siitä, mitä minulla on ja etten tarvitse elämääni materiaa yhtään enempää. Se on jokin niin vapauttava tunne. Olet sinut itsesi kanssa ja toivot vain toisille hyvää. En halua riidellä kenekään kanssa ja olen myös oppinut, ketkä ovat oikeita ystäviäni ja ketkä eivät. Se on yksi suurimmista saavutuksista elämässäni.

Masennuksesta vielä sen verran, että nyt kun olen oppinut tuntemaan itseni tämän 15 vuotta tapahtuneen jälkeen ja koen olevani paras oma terapeuttini, niin voin sanoa, että olkoot se sitten serotoniinin puutetta, vika geeneissä tai mitä muuta tahansa, niin kyllä se vieläkin nostaa minussa kerran vuodessa ja juuri tähän pimeän alkuun päätään ilmoittaakseen olemassaolostaan. Mutta nyt osaan suhtautua siihen oikein ja parhaan tuen saan perheeltäni ja tiedän, että ajallaan se menee taas ohi. 
Olen oppinut olemaan itselleni armollinen. En vaadi huippusuorituksia. Onhan minulla aika vakava sairaus, jonka vuoksi olen osatyökyvyttömyyseläkkeellä, mutta en pidä siitäkään suurta ääntä, koska sairaus seuraa minua elämäni loppuun asti.

Olkaamme kaikki kiitollisempia ja armollisempia itseämme kohtaan ja oikein ihanaa syksyä teille jokaiselle :)

Paula

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Voihan paino ja sen voima!

Heipsan              



Taas on se aika vuodesta kun lehdessä on kutsuja jos jonkinlaisten herkkujen maisteluun eli on ylioppilaita ja valmistujaisia ja kaikissahan pitää jotain maistaa. Ei mikään ole epäkohteliaampaa kuin ilmoittaa kylässä, että en voi ottaa tuota ja tuota, sillä olen laihdutuskuurilla.

Kotonahan ne kilot kertyvät ja minulla ainakin vielä itseltäni salaa. Jos lusikoi makeaa jugurttia keskellä yötä vain jääkaapin valo seuranaan, niin eihän se lihota. Vain se, jonka syö toisten nähden.
Taitaa olla juomisen kanssa samoin. Se, mitä juodaan toisten nähden, on alkoholin käyttöä. Muu ei.

Minä olen elämässäni laihduttanut useampia kertoja parikymmentäkin kiloa kerralla ja täytyy sanoa, että kertaakaan se pudottaminen ei ole ollut vaikeaa. Vaikein kohta tulee siinä kun pitäisi omasta mielestään pysyä siinä painossa, johon on päässyt. Siinä sitä on tehtävää kerrakseen. 
Et voi syödä sitä, etkä tätä, mikä tarkoittaa palaamistasi entisiin ruokailutottumuksiin. Minulla se tarkoittaa välipaloilla elämistä. Siihen en halua enää koskaan palata.

Kuten kirjoitin laihduttamisestani tässä lähempänä kaksi vuotta sitten, aloin vain syödä ruokaa ja jätin välipalat pois. Se tarkoitti, etten enää ostanut jokaisena päivänä ärrältä sitä isoa, valkoista Magnumpuikkoa. Enkä ottanut jokaiselle kahville pullaa. Ne hetket jäivät niin minimiin ja nälkää ei tarvinnut kärsiä koskaan. 
En ole koskaan ollut salaatti-ihminen ja sellaista minusta ei saa millään eikä koskaan. Syön vain ns tavallista ruokaa, lisukkeena ehkä salaattia. Jälkkäreitä ruokavaliooni kuului vähän, liikuntaa aivan liian vähän, mutta hyvää oloa senkin edestä. 

Nyt ollaan tilanteessa, että painoa on tullut takaisin joku 4-5 kg, mutta itse koen sen takapakkina, johon on tartuttava kiinni tosissaan. Pian ollaan muuten lähtölukemissa.

Mitäkö se tarkoittaa ?
Sitä, että herkkuja syön edelleen, mutta paljon vähemmän kuin tässä välillä söin. On kyllä ihmeellinen asia, että kun tekee itselleen tavoitteen painon pudottamiseksi johonkin lukemaan ja kun siihen pääsee, niin vuoden verran voi syödä niitä herkkuja enemmänkin ja kappas vaan- sitten ollaan taas kamppailemassa kilojen kanssa!
Eli on palattu samoihin tapoihin ja tottumuksiin.
Onhan toden totta, että me kaikki olemme rakenteiltamme erilaisia. Toiset saavat syödä mitä vaan lihomatta ollenkaan, mutta minä valitettavasti kuulun siihen ryhmään, joiden paino lähtee helposti nousuun ja VAIN siksi, että syön enemmän kuin kulutan. Niin yksinkertaista se on.

Onhan paljon suurempia asioita elämässä kuin painonhallinta. Ei edes voi puhua elämän ikävistä asioista ja vastoinkäymisistä yhdessä painonhallinnan kanssa, tiedän sen, mutta sekin vain on ihmeellistä, että kun pystyt hallitsemaan painoasi, hallitset myös muita elämäntilanteita paremmin. Niin sekin vain menee.

Mutta, nautitaan elämästä täysillä ja juhlitaan kun siihen kerran on aihetta.
Tärkeintä on kuitenkin hallita niitä elämän tärkeimpiä asioita ja iloita niistä.
Kilojen kanssa kamppailu on kovaa, mutta tosi elämä se vasta kovaa onkin. Mutta, päätetään tänään, että nautitaan tästäkin kesästä täysillä ja otetaan jokaisesta hetkestä ilo irti.

Kaikkea hyvää ja kaunista sinunkin kesääsi!
Paula







perjantai 22. huhtikuuta 2016

Ystävyydestä


Heips kaikille

Eilen luonani käväisi ystäväni vuosikymmenten takaa ja istuskelimme kaksin noin tunnin ja vaihdoimme kuulumisia. Vain omia ja perheidemme kuulumisia, emme kenenkään muiden.
Kun kuulumiset oli vaihdettu niin aloimme pohtia sanaa Ystävyys. Mitä se on. Molemmat tulimme aivan samaan lopputulokseen, että meillä kummallakin on erittäin laaja ystäväpiiri, mutta ne Ystävät, joille voi kertoa ihan kaiken, ovat todella vähissä.
Juuri näin. Sanonta kuulostaa yhtäkkiä köyhyydeltä, mutta onhan kuitenkin suurta rikkautta kun omaa laajan ystäväpiirin.

Hänen lähtönsä jälkeen jäin pohtimaan tuota ystävyyttä koko illaksi. Minulla ja miehelläni on todella paljon ystäviä ympäri tätä maata ja muillakin mailla. Toisten kanssa ollaan tekemisissä enemmän ja toisten kanssa vähemmän. Kun tuo työ tuntuu nykypäivänä vievän kaikilta kaiken energian, niin niinä harvoina vapaahetkinä me haluamme kuitenkin olla ihan kotona ja rentoutua.
Mutta on myös hetkiä, jolloin hyvien ystävien seura piristää todella paljon. Jää unohtumattomia muistoja ja yhteisiä kokemuksia.

Mutta mitä sinulle ja minulle tuo ystävyys merkitsee? On monia kauniita lauseita kuvaamaan ystävyyttä, mutta itse väitän, että todellisen ystävän olen oppinut tuntemaan vasta viimeisen vuosikymmenen aikana.
Kun kerron hänelle jonkin salaisuuden, niin voinko olla varma, ettei sitä viikon kuluttua tiedä suurena salaisuutena muutama hänenkin ystävänsä.

Myönnän, että olen itse syyllistynyt aikanani juoruiluun ja se on aivan kauhea tapa tai sanoisinko jo luonnevika. Mutta kun elämä on opettanut minut kulkemaan hitaammin niin se on opettanut minulle myös sen, mitä kerron ja kenelle kerron. Todelliselle ystävälle voin kertoa heti, muille ystäville joskus aikanaan tai en koskaan. Hehän saavat tietonsa kuitenkin aina muuta kautta.

Ikävin sanonta on:hei yks juttu, kunhan et kerro sitten kenellekään....se tarkoittaa mielestäni sitä, että asia on kerrottu jo monelle minua ennen. Tai jokin palava halu ihmisessä haluaa jakaa tämän-aina yleensä ikävän asian-heti toisen kanssa.
Miksi ne ikävät asia pitää aina jakaa, miksi?

Itse koetan käyttää metodia, että minkä sanon selän takana, niin niistä sanoista olen vastuussa myös kasvokkain. Olen itse vastuussa omista sanostani, samoin kuin teoistanikin. Vain minä itse.

Oikea ystävä on henkilö, jonka kanssa tunnet viihtyväsi jokaisena hetkenä ja jolle voit esimerkiksi soittaa milloin vain. Oikea ystävyys ei tunne rajoja tai sillä ei ole rajoja, sen vain tuntee sydämessään. Kuten sanotaan "sen oikean" löytymisestä, niin se seuraava aste alaspäin eli hyvä ystävä löytyy samalla tavalla. Se on sielujen sympatiaa ja mielten empatiaa.

Ystävyys on suuri lahja. Mutta kuten lahjoja annetaan ja otetaan vastaan, niin samoin käy ystävien kanssa. Jotkut vain liukuvat elämääsi hiljalleen ja toiset taas liukuvat elämästäsi pois, jättämättä sen suurempia kaipausjälkiä, sillä silloin se ei ole ystävyyttä ollutkaan.
Todelliset ystävät eivät lähde elämästäsi koskaan pois, vaikka et näkisi heitä vuosikausiin.

Minulla on oikeastaan yksi Ystävä ykkösenä ja vielä 45 vuoden takaa. Emme näe toisiamme kenties vuoteen livenä, vaikka asumme samoilla seuduilla, mutta tapahtui meidän kumman tahansa elämässä jotain merkittävää, niin aina soitamme toisillemme ensimmäisenä. Välillämme on näkymätön lanka, joka ei varmasti katkea koskaan. Tärkeintä tässäkin suhteessa on ollut molemminpuolinen luottamus aina.

Parhaat ystäväni minulla ovat kuitenkin omassa perheessäni. Mieheni, lapseni ja heidän aviopuolisonsa. Heidän tukensa ja luottamuksensa on minulle kaikki kaikessa ja joskus jo tässä iässä pelkään aikaa, jolloin minun pitäisi luopua heistä.

Mutta koetan olla onnellinen niin heidän kuin teidänkin kanssa juuri tässä ja nyt. Tätä aikaa kun meille ei ole annettu yhtään enempää kuin mitä on alunperin tarkoitettu ja tähän loppuun sopii se hyvä pohojalaanen sanonta, jota olen käyttänyt ennenkin:

Elä jokaanen päivä niinkun se olis viimoonen, koska jonain päivänä oot ihan oikias!

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Paula








sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Voihan materialismin huippu!

Istahdin eilen aamulla työpaikallani kahville ja edessäni oli tuore Hesari. Siinä etusivulla komeili Vepsäläisen mainos ja aloin tutkia tarkemmin hintoja. Heillä oli upeat tarjoukset. Tuo yllä oleva Egg-tuoli myydään nyt hintaan VAIN 8400€!!! Eikä siinä vielä kaikki. Tuolin normihinta nahkaisena on 13.400€!
Niin että näin meillä.
Eipä ollut aprillipila, ei.
Joku voi kysyä nyt, että mitäpä siinä, jos on varaa ostaa. No juuri sitä. Ei todellakaan mitään ihmeellistä, jos on varaa laittaa yhteen tuoliin kiinni 8400 euroa.
Jotenkin tuo mainos tuntui minusta suoraan sanoen irvokkaalta, kun jokainen meistä tietää, missä ja miten tässä maassa mennään.
On nuoria perheitä, vanhempiakin ja on vanhuksia, jotka miettivät, mistä saada päivän ruokarahat kokoon, saatikka sitten ostettua lapsille kausivaatteita. Itsellekin tekisi mieli ostaa välillä jotain.
Olen monen kuullut sanovan ihan suoraan, että eletään kädestä suuhun, eikä sekään riitä aina.
Olen sanonut, etten ota koskaan poliittisesti kantaa näissä blogeissani, en puhu kenenkään puolesta, enkä toivottavasti ketään vastaankaan, mutta usein kerron tyttäreni sanomaa, jossa hän kuvailee Hurstin leipäjonoa Helsingissä. Kuinka lohduton näky se on. Ja aina siihen tulee lisää hänenkin ikäisiään ihmisiä, joilla ei vain kertakaikkiaan ole töitä eikä näinollen rahaa ruokaankaan...
Koska meillä on paljon vanhuksia, omasta tahdostaan työttömiä, joiden rahat eivät riitä jokapäiväiseen leipään, niin miksi meillä maan suurin lehti pystyy ja kehtaa mainostaa etusivullaan normaalihinnaltaan yli 13.000 euron tuolia.
No, lehtihän mainostaa mitä vaan kun tarpeeksi maksetaan. Ja ainakin etusivusta.

Jos joku ajattelee, että nyt olen kateellinen ja kirjoitan siksi, voi heittää sen ajatuksen nurkkaan hetimiten. Myönnän, että olen elämässäni nuorena ollut kateellinen. Ehkäpä se on liittynyt siihen, että toisilla on ollut jotain, mitä minulta on puuttunut, sillä sitähän kateus on. Pitkään aikaan en ole ollut kateellinen,en kenellekään enkä mistään.
Toistan varmaan itseäni, mutta minusta oli niin hyvä lukemani luonnehdinta eri kateuksista. On venäläinen kateus, jossa halutaan ottaa kateuden kohteelta pois se esine/luonteenpiirre/taito, jota kadehditaan. Se on varmastikin tuhoisin kateuden laji ja vika ihmisessä.
Sitten on amerikkalainen kateus:pyritään samaan päämäärään kuin kateutemme kohde, kasvattamalla luonnetta tai jos on rahaa, niin ostamalla se tuote tai tavara, jota kadehtii.
Tässä tullaankin siihen, että pystymmekö? Olen kuullut opettajilta, joita ystäväpiirissäni on monta, että jo ala-asteella ja varsinkin yläasteella lapsille ostetaan mitä hienompia kännyköitä ja samalla unohdetaan se kylmä totuus, että kaikilla vain ei ole siihen varaa.
Tällainen vanhempien käytös saattaa johtaa kenties koulukiusaamiseenkin. Kännykän tai muun merkkituotteen omistaja on tietysti ylpeä uudesta kännystään tai tavarastaan ja saa osakseen ilman muuta ihailua. Mutta ne, joiden vanhemmilla ei ole varaa ostaa lapselleen lähes tonnin kännykkää, jäävät varjoon. Lasten käytös jo tuossa iässä voi olla toiselle lapselle todella kauhea paikka ja vanhemmat eivät ymmärrä, minkä karhunpalveluksen he lapselleen tuossa tekevät.

Itse en ole koskaan ollut minkäänlainen merkki-ihminen. Tai miten asian nyt ilmaisisi.
Helposti ihmiset luokitellaan Marimekko-tai Artek-ihmisiksi. Hienoja tuotteita molemmat, joskin hintavampia kuin muut, mutta varmaankin laadukkaita.
Minä ostan paljon vaatteita kirppikseltä, eikä sen kertominen hävetä minua yhtään. Tänäänkin ostin 20€:lla aivan ihanan laukun kirpparilta ja olen siitä niin onnellinen. Tärkein asia on se, että olen itse tyytyväinen ostoksiini ja valintoihini.

Mutta jos palaamme tuohon munatuoliin vielä, niin vaikka minulla olisi varaa kolmeenkin munatuoliin, en ostaisi koskaan sellaisia, vaan matkustelisin ympäri maailmaa. Jokainen tyylillään, mutta palataan sinne alkulähteille. Kuinkahan monta munatuolia Vepsäläinen tai kuka tahansa huonekalukauppias myy kuukaudessa? Enpä usko, että kovinkaan monta.
Minusta sen mainoksen julkaiseminen oli todellinen negatiivinen jytky eiliselle päivälle. Seuraavalla sivulla sitten jo kerrottiin, kuinka Kelaa huijataan vuosittain. Jopa tervejärkiset ihmiset sortuvat vippaskonsteihin, kun sitä rahaa ei tule mistään, niin silloin sitä ei tule, ja ilman rahaa ei pysty elämään. That`s it!
Minä olen tyytyväinen elämääni, palkkaani ja kaikkeen muuhunkin. Itse en yksin pysty tekemään isoja päätöksiä, ne ovat muiden käsissä, mutta pienillä ja hyvillä teoillani yritän ainakin muuttaa maailmaa hiukan paremmaksi kuin mitä uutiset antavat ymmärtää ja mikä valitettavasti on silkkaa totuutta.
Mutta, ei pilata tätäkään viikkoa murehtimalla näitä, otetaan rennosti ja odotellaan kesää. Nautitaan auringosta ja lämmöstä.

Oikein onnistuvaa viikkoa kaikille teille!
Paula












sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Miksi, miksi, miksi?






Herään, koska kello soi ja on lähdettävä töihin. Haluan lähteä töihin. Kävelen varmaankin samaa viivaa pitkin aamuisin keittiöön, napsautan puurokattilan lämpenemään ja menen suihkuun. Siellä syntyvät aamun ensimmäiset ajatukseni. Enää en mieti eilistä vaan aloitan joka päivä uuden aamun.
Laitan kahvin tippumaan, vielä on hiljaista, on vain minä ja minun ajatukseni. Tässä vaiheessa olen yleensä tehnyt valintani, millainen päiväni tulee olemaan. Melkeinpä aina uskon siitä tulevan mukavan, varsinkin tässä iässä ja elämäni vaiheessa. Miksi uskoisin jo heti aamulla päiväni epäonnistuvan. Jos näin kävisi, en tuhlaa aikaa murehtimalla sitä aamun parhaana hetkenä.

Sitten se hyökkää. Juuri se. Tulee silmilleni, korviini, koko tajuntaani. Sosiaalinen media!
Olen avannut telkkarin ollakseni perillä maailman tapahtumista. Onneksi avaan sen juuri siihen aikaan, kun Lauri, Markku tai Raakel pohtivat elämän syvimpiä asioita jonkin hyvän tyypin kanssa. Minulla on siihenkin tilaisuus kun saan aloittaa työpaiväni vasta klo 9.
Mutta siihen se päättyykin. Tulee huonot uutiset, vielä huonommat uutiset tai jos ei niitäkään tälle päivälle löydy, on media kaivanut vuorenvarmasti esille jonkin tragedian, mistä moni saa päiväänsä sisällön. Okei, tollekin sitten kävi noin, positiivisuus onkin juuri sieltä ja eihän tää elämä mene näin.

Todellakin, me saamme mistä tahansa huonon uutisen, jos vain haluamme. Itse koetan nähdä huonoissakin asioissa aina sen hyvän puolen ja melkeinpä aina se löytyy. Ja ellei löydy, silloin on vaan tunnustettava, että näin tässä nyt sitten kävi.
Itse olen mielestäni tosi suvaitsevainen kaikkien asioiden suhteen. En ole rasisti, en väheksy vähemmistöjä, mutta en myöskään kuohu enemmistöjen puolesta. Minulla on oma tieni ja se riittää minulle.
Minulla ei ole minkäänlaista tarvetta jakaa sosiaalisessa mediassa hallituksen tekemiä päätöksiä, saatikka yksityisten henkilöiden epäonnistumisia.
Onhan minullakin toki omat ajatukseni ja mielipiteeni ja todella voimakkaita ovatkin, mutta en katso tarpeelliseksi jakaa niitä muille ja samalla osoittaa tyytymättömyyttäni sellaisiin asioihin, joille me emme vain kertakaikkisesti voi mitään.
Liian paljon on valtaa sellaisella käsityksellä, että ellen ole puolellasi, olen sinua vastaan. Niinhän asia ei kuitenkaan ole. Minulla voi olla eriävä mielipide, mutta en vain ole sinua vastaankaan. Siksi olen jakamatta minkäänlaisia sosiaalisen median tiedotteita, lukuunottamaata mainoksia, jotta en pilaisi omaa hyvää päivääni ja varsinkin niiden toisten, jotka ovat kanssani eri mieltä.

Olen omaksunut itselleni iltametodin, joka saattaa huvittaa monia, mutta kehotan teitäkin edes kokeilemaan tätä.
Nukkumaan mennessäni käyn läpi päivän tapahtumat ja olen kiitollinen kaikista hyvistä asioista. Sitten kun tulee joskun niiden huonojen asioiden käsittelyvuoro, koetan miettiä seuraavaksi aamuksi keinoja niiden ratkaisuun. Varsinkin silloin jos voin itse vaikuttaa niihin edes jonkin verran.
Tämä operaatio on pääntyhjennys, joka vie eletyn päivän eilisten joukkoon ja antaa tilaa seuraavalle aamulle. Eiliselle emme voi mitään, mutta huomiselle voimme toivottaa hyvän tervetulon.

Suurin oikeus minulla on kuitenkin hakeutua niiden ihmisten pariin, joiden kanssa olen onnellinen ja tyytyväinen. Välillä haluan olla vain yksin tai mieheni seurassa, välillä elämääni tuo todellisen piristysruiskeen vaikkapa vain puhelu hyvän ystävän kanssa.
Olen luonteeltani kuitenkin leijonaemo, joka suojelee perhettään loppuun asti ja perheeltäni saan itse elämääni suurimman voimavaran. Parhaimpia hetkiä elämässäni on oma perhe saman pöydän ääressä hyvän ruuan äärellä pohtimassa syntyjä syviä. Tänä viikonloppuna olen saanut nauttia siitä täysillä.

Iloa sinunkin päivääsi!
Paula








sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Tunnistatko narsistin?

Ystävänpäivätervehdys teille jokaiselle!

Tänä päivänä sosiaalinen media pitää huolen siitä, että kaikki asiat käännetään negatiivisiksi. Mietin sitä koulutaksin kuljettajaa, joka ilmoitettiin heti lapsia kaappaavaksi mieheksi ja ilmiannettiin poliisille. Ihmiset tuomitaan vaikka miksi, liian vähällä tietämyksellä. On niin helppoa antaa toiselle kasvot unohtaen samalla, mihin joukkoon itse kuuluu. Mutta kun olet itse osa asiaa tai mitä tahansa negatiivista tilannetta ja joudut elämään sen kanssa päivittäin, tilanne muuttuu ajoittain sietämättömäksi. On ihmisiä, joiden luonnetta ei kertakaikkiaan voi muuttaa ja kun joudut olemaan tällaisen henkilön kanssa jatkuvassa vuorovaikutuksessa, sinä sairastut itse.

Narsismi sanana tuo mielikuvan nautinnosta, onhan se itserakkautta ja oman egon ihailua. Tunnistatko sinä narsistin? Tiedätkö, mitä tuo sana oikeastaan tarkoittaa?
Se ei juurikaan erota, onko kyse terveestä vai sairaasta narsismista.

Narsismia voidaan pitää ihmisen tärkeimpänä positiivisena ominaisuutena.Terveen narsistisella henkilöllä on hyvä itsetunto ja hän voi hyvin. Narsistinen henkilö kykenee olemaan rikastuttavassa vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa ja löytää elämästään monia mielihyvää tuottavia asioita. Narsisti tuntee vahvuutensa ja heikkoutensa, eikä hänellä ole tarvetta korostaa itseään tai kykyjään eikä nujertaa toisia. Terveen narsistista itsensä toteuttamista voidaan pitää elämänhaluisen elämän edellytyksenä. Terveellä narsistilla on rikas tunne-elämä ja sen myötä kyky kokea voimakkaita tunteita ja innostusta. Hyvän itsetunnon ansiosta narsisti pystyy tarvittaessa olemaan myös yksin, ja terveen narsismin avulla ihminen kykenee selviytymään elämän kriiseistä ja kovistakin koettelemuksista.

Mutta sitten on se toinen puoli:Narsistinen persoonallisuushäiriö ja se onkin psykologiassa tullut viralliseksi käsitteeksi vasta 1980-luvulla.
Terveen narsismin puutetta voidaan pitää lähes yhtä haitallisena asiana kuin narsistista luonnehäiriötä.
Sairaalloinen narsistihan ei tunne koskaan empatiaa, hänen elämäänsä hallitsee vain ja ainoastaan hän itse, joka on herkkä arvostelulle, raivostuu joutuessaan ristiriitatilanteisiin, jossa hänen oikeudenmukaisuutensa kenties asetetaan kyseenalaiseksi. Sairaalloisen narsistin ihmissuhteet häiriytyvät empatian puutteesta, kateudesta ja ylimielisyydestä. Narsistinen persoonallisuushäiriö alkaa yleensä varhaisaikuisuudessa. Tällaiselle henkilölle on tyypillistä tunteettomuus. Hän on ikäänkuin kuuntelemassa sinun murheitasi, mutta hän mitätöi ne kertomalla, kuinka hankalaa hänen elämänsä sinuun verrattuna on ollut. Hän ei tunne sympatiaa, ei sääliä, ei rakkautta. Hän on vain olemassa. Onneksi tällaisesta luonnehäiriöstä kärsii vain noin 3% ihmisistä eli puhutaan aika pienestä määrästä. Mutta jos kuulut tuonkin prosentiaalisuuden omaavan henkilön lähipiirin, olet todella onneton.

Sairaalloisesti narsistiselle henkilölle on ominaista manipulointikyky. Ellei hän saa uhriaan taipumaan tahtoonsa hyvällä, hän tekee sen pahalla. Uhkailee, kiristää ja käyttää kaikki voimakeinot viedäkseen läpi oman tahtonsa. Hän ei menetä peliä helpolla ja on tarvittaessa valmis turvautumaan vakavampiin vallankäyttökeinoihin. Hän ja vain hän on oikeassa, kaikkien muiden mielipiteet aliarvioidaan ja hän on huippuälykäs kuitenkin pitämään itsellään pienen piirin, jossa kaikki tekevät juuri niinkuin hän haluaa.
Hän kaihtaa keinoja päästäkseen omaan päämääräänsä ja kuten aiemmin sanoin, hän onnistuu sairastuttamaan koko piirinsä.

Mitä voimme tehdä? Emme mitään. Hän ei suostu taittumaan, ainoastaan taipumaan jonkin verran.

Häneen pitää ottaa etäisyyttä ja antaa hänen olla omassa kuplassaan. Yleensä tällainen henkilö saa sitä, mitä tilaa. Eli sitä, että muut alkavat karttaa häntä ja hän jää yksin omahyväisine ajatuksineen. Hänenlaiselle ihmiselle ei löydy tilaa empatiakykyisten ja hyvää rakastavien ihmisten sydämissä.
Kirjoitan tästä siksi, että minun lapsuudessani ei tunnettu tällaista termiä kuin narsistinen luonnehäiriö. Minä jouduin kärsimään siitä lapsesta asti ja se päättyi vasta äitini kuolemaan.

Jakakaamme siis hyvyyttä ja rakkautta ja ottakaamme sitä vastaan. Ei niin suurta sydäntä ole olemassakaan, etteikö sinne mahtuisi vielä tilaa uusille, hyville ajatuksille ja empatian tuottamille hyvänolon tunteille.
Heitetään nurkkaan kaikki ylimieliset tunteet, kuten katkeruus ja kauna. Ne syövät ihmistä tai kadehtijaa sisältä todella paljon, eikä kateutemme kohde muutu kuin parempaan suuntaan. Hänellä on hyvä itsetunto.


Ystävänpäivän lämpöisin ajatuksin Paula







sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Luonne, onko se kohtalomme?

Kysyin aamukahvilla mieheltäni, jonka kanssa tulee näinä päivinä kuluneeksi yhteiseloa 43 vuotta, että olenko pystynyt kehittämään vuosien myötä luonnettani. Vastaus tuli aika nopeasti, että olet todellakin, mutta se perusluonne kuitenkin tulee esiin tietyissä tilanteissa.
Niinhän se onkin. Jo se, että myönnän tässä teidän kuullen, että luonteessani on ollut paljon kehitettävää, kertoo siitä, että olen kehittynyt.
Näitä jakoja, joita näkee facebookissa ja muuallakin:Ellet ole kulkenut minun polkujani, niin et voi arvostella elämääni, niin niitä ei näy minun seinälläni. Ne mielestäni kertovat vielä keskeneräisyydestä. Josko kenestäkään koskaan tuleekaan täydellistä eikä ole tarkoitus tullakaan. Siinä ihminen vielä kerran haluaa näpäyttää jotakuta, joka on hänen mielestään arvostellut syyttä suotta toisen elämää.
Se, että pystyy kertomaan ja myöntämään omat luonteen heikkoutensa ja myöskin vahvuutensa, on merkki siitä, että elämä ja viimeistään se Siperia on opettanut. Kuten minua.
Minä olin nuorempana, sanotaanko noin 20-30 vuotta sitten, todella mustavalkoinen tyyppi. En hyväksynyt monesti sitäkään, että toisen oma mielipide asiasta mistä tahansa, erosi minun mielipiteestäni ja se on todella hankala luonteenpiirre. Silloinhan saa riidan aikaan mistä tahansa. Ja kuka siinä voittaa? Ei kukaan-ainoastaan paha mieli vie voiton.

Olin niin mustavalkoinen luonteeltani, että kodissani ei ollut muuta väriäkään  kuin musta ja valkoinen. Anteeksi kaikkia teitä kohtaan, joiden kotinne on mustavalkoinen, en suinkaan syyllistä teitä, vain itseni. Mielipiteeni vain olivat mustavalkoisia eli joko-tai, vaihtoehtoja ei ollut. Esimerkiksi sellaisia, että olisin osannut olla hiljaa, enkä halunnut aina sanoa sitä viimeistä sanaa väittelyssä.

Yksi luonteenheikkouksistani oli menneessä eläminen. Koin, että kokemani vääryydet kuitataan sillä, että minulla on aina oikeus vetäytyä sen verhon taakse, että olen lapsena kokenut sitä ja tätä ja sitten minulle on tapahtunut muutakin, jota kenellekään muulle ei varmasti satu. Ja kaikki sillä seurauksella, että huomasin todellisuudessa ystävieni liukuvan elämästäni pois. He vaan eivät jaksaneet kuunnella valituksiani ja palaamistani aina menneisyyteen.

Mutta elämä koulii, elämä opettaa ja melkeinpä aina nuo oppirahat joutuu maksamaan omasta pussistaan, silloin vaihtoehtoja ei ole.

En osaa sanoa tarkalleen, koska ja miksi luonteeseeni alkoi hiipiä positiivisempia ajatuksia. Ehkä osaksi siitä onnellisesta asiasta, että minulla on maailman positiivisin aviomies. Sehän on elämän peruspilari naisena olossa. Aikanaan sekin, että mieheni on liiankin positiivinen ihminen, sai minut hermostumaan. Mutta kun yksinään ei ole yhtään kiva väitellä niin asiat vaan sitten järjestyivät tähän malliin, että nyt mielestäni osaan ajatella erittäin positiivisesti tätä elämää ja yritän nähdä kaikessa vain hyvät puolet. Ja ne lukijat, jotka tuntevat mieheni, voinevat allekirjoittaa kyllä tuon mieheni positiivisuuden.

Olen mielestäni oppinut ja hyväksynyt asian, että jokaisella tosiaan on oikeus omaan mielipiteeseensä, olkoonpa se kuinka poikkeava minun mielipiteestäni. Olen myös oppinut sen, että jos olen työssä toisen palveluksessa, niin minun pitää tehdä niin kuin työnantajani vaatii, toki kehityskeskusteluthan ovat juuri sitä varten, että niissä voi kertoa omia näkemyksiään työstä. Ihmettelen vain niitä ihmisiä, jotka työskentelevät aloilla, joihin haetaan väkeä lisää koko ajan ja joilla ei ole juuri mitään hyvää sanottavaa työpaikastaan, saati esimiehistään. Silloin kannattaisi katsoa muuta työpaikkaa. Minä olen ollut tyytyväinen omiin työpaikkoihini aina ja jos on tuntunut siltä, että haluan nähdä jotain muuta, olen lähtenyt hakemaan sitä muuta.

Kirjoitus masennuksestani täällä ja siitä ajasta, antoi minulle uskoa positiivisuuden voittavaan voimaan . Kun on nähnyt melkein helvetin niin maanpäällinen tuntuu sen jälkeen melkeinpä paratiisilta. Omaan oloonsa ja luonteeseensa voi mielestäni vaikuttaa aika paljon. Siihen, miten toimit yhteisössä ja toisten kanssa. Annatko arvon toisen mielipiteille ja elämälle vai pidätkö vain sitä omaasi kaikkein tärkeimpänä.
Toiset keräävät kaiken sisälleen, toiset ovat liiankin avoimia-kuten minä. Tiedän, että kertomus omasta masennuksestani herätti tunteita lukijoissa suuntaan ja toiseen, mutta en ole saanut yhtään palautetta, jossa joku olisi kertonut ettei minun olisi pitänyt kirjoittaa sitä. Mutta se positiivisten palautteiden määrä on melkeinpä mykistänyt minut. Olen saanut niin valtavan määrän palautetta siitä kirjoituksesta, että se on yksi aihe suureen onneen. Vertaistuki on aina se paras tuki.

Mutta luonne on kohtalo, näinhän sanotaan ja en voi muuta kuin todistaa senkin oikeaksi. Kun olet suvaitsevainen ja koetat löytää asiasta jotakin hyvää, se on paljon. Tätä sanomaani ei saa nyt sekoittaa siihen faktaan, että on olemassa liian paljon asioita, joita ei tarvitse hyväksyä, eikä olla koskaan samaa mieltä. Mutta ne asiat puidaan oikeudessa eli annetaan niidenkin olla.

Olemalla suvaitsevaisempi ja kuuntelemalla toista ihmistä, asettumalla hänen asemaansa voit saada itsellesi todella paljon. Yksi kuuntelu juuri oikealla hetkellä voi pelastaa sinun ja ystäväsi päivän.

Käytän sanontaa, mikä kylläkin on totta, että minulla on todella paljon ystäviä, mutta ne Ystävät, joihin voin luottaa täydellisesti ja joille uskoudun, ovat laskettavissa yhden käden sormin. Ystäviä menee ja uusia tulee, mutta ne aidot pysyvät rinnallasi koko elämän.
Tässäkin koetellaan sitä luonnetta. Osaatko olla ystäväsi arvoinen. Kerrotko sinulle uskotut asiat heti toiselle uskotullesi vai osaatko pitää ne vain itselläsi. Tuohonkin olen syyllistynyt, juoruilu on sen toinen nimi, mutta ajan myötä ystävyyteni minulle tärkeisiin ihmisiin pitää pysymään vaiti.

Summa summarum, kuten ihana historianopettajani sanoi luennon päätteeksi. Pidetään jokainen luonteemme, mutta jos huomaamme, että oman mielipiteen tyrkyttäminen aiheuttaa jopa vihamielisyyttä, ainakin facebookissa, niin koetetaan nähdä asioita positiivisemmin ja kompensoidaan se sitten vaikka kuuntelemalla hyvää musiikkia, syömällä hyvää ruokaa ja hakeutumalla mukavaan seuraan.

Leppoista sunnuntaita teille jokaiselle!

Paula