Heips kaikille
Eilen luonani käväisi ystäväni vuosikymmenten takaa ja istuskelimme kaksin noin tunnin ja vaihdoimme kuulumisia. Vain omia ja perheidemme kuulumisia, emme kenenkään muiden.
Kun kuulumiset oli vaihdettu niin aloimme pohtia sanaa Ystävyys. Mitä se on. Molemmat tulimme aivan samaan lopputulokseen, että meillä kummallakin on erittäin laaja ystäväpiiri, mutta ne Ystävät, joille voi kertoa ihan kaiken, ovat todella vähissä.
Juuri näin. Sanonta kuulostaa yhtäkkiä köyhyydeltä, mutta onhan kuitenkin suurta rikkautta kun omaa laajan ystäväpiirin.
Hänen lähtönsä jälkeen jäin pohtimaan tuota ystävyyttä koko illaksi. Minulla ja miehelläni on todella paljon ystäviä ympäri tätä maata ja muillakin mailla. Toisten kanssa ollaan tekemisissä enemmän ja toisten kanssa vähemmän. Kun tuo työ tuntuu nykypäivänä vievän kaikilta kaiken energian, niin niinä harvoina vapaahetkinä me haluamme kuitenkin olla ihan kotona ja rentoutua.
Mutta on myös hetkiä, jolloin hyvien ystävien seura piristää todella paljon. Jää unohtumattomia muistoja ja yhteisiä kokemuksia.
Mutta mitä sinulle ja minulle tuo ystävyys merkitsee? On monia kauniita lauseita kuvaamaan ystävyyttä, mutta itse väitän, että todellisen ystävän olen oppinut tuntemaan vasta viimeisen vuosikymmenen aikana.
Kun kerron hänelle jonkin salaisuuden, niin voinko olla varma, ettei sitä viikon kuluttua tiedä suurena salaisuutena muutama hänenkin ystävänsä.
Myönnän, että olen itse syyllistynyt aikanani juoruiluun ja se on aivan kauhea tapa tai sanoisinko jo luonnevika. Mutta kun elämä on opettanut minut kulkemaan hitaammin niin se on opettanut minulle myös sen, mitä kerron ja kenelle kerron. Todelliselle ystävälle voin kertoa heti, muille ystäville joskus aikanaan tai en koskaan. Hehän saavat tietonsa kuitenkin aina muuta kautta.
Ikävin sanonta on:hei yks juttu, kunhan et kerro sitten kenellekään....se tarkoittaa mielestäni sitä, että asia on kerrottu jo monelle minua ennen. Tai jokin palava halu ihmisessä haluaa jakaa tämän-aina yleensä ikävän asian-heti toisen kanssa.
Miksi ne ikävät asia pitää aina jakaa, miksi?
Itse koetan käyttää metodia, että minkä sanon selän takana, niin niistä sanoista olen vastuussa myös kasvokkain. Olen itse vastuussa omista sanostani, samoin kuin teoistanikin. Vain minä itse.
Oikea ystävä on henkilö, jonka kanssa tunnet viihtyväsi jokaisena hetkenä ja jolle voit esimerkiksi soittaa milloin vain. Oikea ystävyys ei tunne rajoja tai sillä ei ole rajoja, sen vain tuntee sydämessään. Kuten sanotaan "sen oikean" löytymisestä, niin se seuraava aste alaspäin eli hyvä ystävä löytyy samalla tavalla. Se on sielujen sympatiaa ja mielten empatiaa.
Ystävyys on suuri lahja. Mutta kuten lahjoja annetaan ja otetaan vastaan, niin samoin käy ystävien kanssa. Jotkut vain liukuvat elämääsi hiljalleen ja toiset taas liukuvat elämästäsi pois, jättämättä sen suurempia kaipausjälkiä, sillä silloin se ei ole ystävyyttä ollutkaan.
Todelliset ystävät eivät lähde elämästäsi koskaan pois, vaikka et näkisi heitä vuosikausiin.
Minulla on oikeastaan yksi Ystävä ykkösenä ja vielä 45 vuoden takaa. Emme näe toisiamme kenties vuoteen livenä, vaikka asumme samoilla seuduilla, mutta tapahtui meidän kumman tahansa elämässä jotain merkittävää, niin aina soitamme toisillemme ensimmäisenä. Välillämme on näkymätön lanka, joka ei varmasti katkea koskaan. Tärkeintä tässäkin suhteessa on ollut molemminpuolinen luottamus aina.
Parhaat ystäväni minulla ovat kuitenkin omassa perheessäni. Mieheni, lapseni ja heidän aviopuolisonsa. Heidän tukensa ja luottamuksensa on minulle kaikki kaikessa ja joskus jo tässä iässä pelkään aikaa, jolloin minun pitäisi luopua heistä.
Mutta koetan olla onnellinen niin heidän kuin teidänkin kanssa juuri tässä ja nyt. Tätä aikaa kun meille ei ole annettu yhtään enempää kuin mitä on alunperin tarkoitettu ja tähän loppuun sopii se hyvä pohojalaanen sanonta, jota olen käyttänyt ennenkin:
Elä jokaanen päivä niinkun se olis viimoonen, koska jonain päivänä oot ihan oikias!
Mukavaa viikonloppua kaikille!
Paula
Istahdin eilen aamulla työpaikallani kahville ja edessäni oli tuore Hesari. Siinä etusivulla komeili Vepsäläisen mainos ja aloin tutkia tarkemmin hintoja. Heillä oli upeat tarjoukset. Tuo yllä oleva Egg-tuoli myydään nyt hintaan VAIN 8400€!!! Eikä siinä vielä kaikki. Tuolin normihinta nahkaisena on 13.400€!
Niin että näin meillä.
Eipä ollut aprillipila, ei.
Joku voi kysyä nyt, että mitäpä siinä, jos on varaa ostaa. No juuri sitä. Ei todellakaan mitään ihmeellistä, jos on varaa laittaa yhteen tuoliin kiinni 8400 euroa.
Jotenkin tuo mainos tuntui minusta suoraan sanoen irvokkaalta, kun jokainen meistä tietää, missä ja miten tässä maassa mennään.
On nuoria perheitä, vanhempiakin ja on vanhuksia, jotka miettivät, mistä saada päivän ruokarahat kokoon, saatikka sitten ostettua lapsille kausivaatteita. Itsellekin tekisi mieli ostaa välillä jotain.
Olen monen kuullut sanovan ihan suoraan, että eletään kädestä suuhun, eikä sekään riitä aina.
Olen sanonut, etten ota koskaan poliittisesti kantaa näissä blogeissani, en puhu kenenkään puolesta, enkä toivottavasti ketään vastaankaan, mutta usein kerron tyttäreni sanomaa, jossa hän kuvailee Hurstin leipäjonoa Helsingissä. Kuinka lohduton näky se on. Ja aina siihen tulee lisää hänenkin ikäisiään ihmisiä, joilla ei vain kertakaikkiaan ole töitä eikä näinollen rahaa ruokaankaan...
Koska meillä on paljon vanhuksia, omasta tahdostaan työttömiä, joiden rahat eivät riitä jokapäiväiseen leipään, niin miksi meillä maan suurin lehti pystyy ja kehtaa mainostaa etusivullaan normaalihinnaltaan yli 13.000 euron tuolia.
No, lehtihän mainostaa mitä vaan kun tarpeeksi maksetaan. Ja ainakin etusivusta.
Jos joku ajattelee, että nyt olen kateellinen ja kirjoitan siksi, voi heittää sen ajatuksen nurkkaan hetimiten. Myönnän, että olen elämässäni nuorena ollut kateellinen. Ehkäpä se on liittynyt siihen, että toisilla on ollut jotain, mitä minulta on puuttunut, sillä sitähän kateus on. Pitkään aikaan en ole ollut kateellinen,en kenellekään enkä mistään.
Toistan varmaan itseäni, mutta minusta oli niin hyvä lukemani luonnehdinta eri kateuksista. On venäläinen kateus, jossa halutaan ottaa kateuden kohteelta pois se esine/luonteenpiirre/taito, jota kadehditaan. Se on varmastikin tuhoisin kateuden laji ja vika ihmisessä.
Sitten on amerikkalainen kateus:pyritään samaan päämäärään kuin kateutemme kohde, kasvattamalla luonnetta tai jos on rahaa, niin ostamalla se tuote tai tavara, jota kadehtii.
Tässä tullaankin siihen, että pystymmekö? Olen kuullut opettajilta, joita ystäväpiirissäni on monta, että jo ala-asteella ja varsinkin yläasteella lapsille ostetaan mitä hienompia kännyköitä ja samalla unohdetaan se kylmä totuus, että kaikilla vain ei ole siihen varaa.
Tällainen vanhempien käytös saattaa johtaa kenties koulukiusaamiseenkin. Kännykän tai muun merkkituotteen omistaja on tietysti ylpeä uudesta kännystään tai tavarastaan ja saa osakseen ilman muuta ihailua. Mutta ne, joiden vanhemmilla ei ole varaa ostaa lapselleen lähes tonnin kännykkää, jäävät varjoon. Lasten käytös jo tuossa iässä voi olla toiselle lapselle todella kauhea paikka ja vanhemmat eivät ymmärrä, minkä karhunpalveluksen he lapselleen tuossa tekevät.
Itse en ole koskaan ollut minkäänlainen merkki-ihminen. Tai miten asian nyt ilmaisisi.
Helposti ihmiset luokitellaan Marimekko-tai Artek-ihmisiksi. Hienoja tuotteita molemmat, joskin hintavampia kuin muut, mutta varmaankin laadukkaita.
Minä ostan paljon vaatteita kirppikseltä, eikä sen kertominen hävetä minua yhtään. Tänäänkin ostin 20€:lla aivan ihanan laukun kirpparilta ja olen siitä niin onnellinen. Tärkein asia on se, että olen itse tyytyväinen ostoksiini ja valintoihini.
Mutta jos palaamme tuohon munatuoliin vielä, niin vaikka minulla olisi varaa kolmeenkin munatuoliin, en ostaisi koskaan sellaisia, vaan matkustelisin ympäri maailmaa. Jokainen tyylillään, mutta palataan sinne alkulähteille. Kuinkahan monta munatuolia Vepsäläinen tai kuka tahansa huonekalukauppias myy kuukaudessa? Enpä usko, että kovinkaan monta.
Minusta sen mainoksen julkaiseminen oli todellinen negatiivinen jytky eiliselle päivälle. Seuraavalla sivulla sitten jo kerrottiin, kuinka Kelaa huijataan vuosittain. Jopa tervejärkiset ihmiset sortuvat vippaskonsteihin, kun sitä rahaa ei tule mistään, niin silloin sitä ei tule, ja ilman rahaa ei pysty elämään. That`s it!
Minä olen tyytyväinen elämääni, palkkaani ja kaikkeen muuhunkin. Itse en yksin pysty tekemään isoja päätöksiä, ne ovat muiden käsissä, mutta pienillä ja hyvillä teoillani yritän ainakin muuttaa maailmaa hiukan paremmaksi kuin mitä uutiset antavat ymmärtää ja mikä valitettavasti on silkkaa totuutta.
Mutta, ei pilata tätäkään viikkoa murehtimalla näitä, otetaan rennosti ja odotellaan kesää. Nautitaan auringosta ja lämmöstä.
Oikein onnistuvaa viikkoa kaikille teille!
Paula
