Mitä sitten jos ja kun


Viime viikolla sain taas suruviestin, jossa kuulin ystäväni ja työkaverini lähteneen tästä elämästä pois.
Olen viimeisen kahden vuoden aikana joutunut kirjoittamaan viimeisiä tekstejä liian monelle ystävälleni.
Niinpä viime aikoina olen pohtinut paljon sitä, miksi joku lähtee täältä liian varhain ja juuri väärään aikaan. Vielä kun elämällä olisi paljon annettavaa ja itse olisi valmis antamaan sille paljon.
Itse fatalistina uskon, että olemme sitten missä tahansa, niin kaikella kuitenkin on tarkoituksensa.
Kaikki tulee ajallaan ja kaikki lähtee ajallaan. Sen suuren voiman edessä olemme voimattomia jokainen.
Olen lukenut paljon sitku-mutku-eiku-kirjoituksia. Myönnän, että olen itsekin syyllistynyt niihin.
Me ajattelemme itse liikaa elämäämme eteenpäin. Sitten kun jään eläkkeelle, sitten kun tämä tehtävä on suoritettu, mutta kun en juuri nyt voi soittaa sinulle...

Itse pääsen työeläkkeelle ensi vuoden kesäkuun alussa. Osatyökyvyttömyyseläkkellä olen ollut jo neljä vuotta. Kuitenkin viime viikolla tein uuden työsopimuksen, joka sitoo minut osapäiväiseen työhön heinäkuun loppuun. Mitä sen jälkeen? Sitä en itse tiedä, enkä haluakaan tietää. Elän elämääni päivä kerrallaan ja olen illalla kiitollinen jokaisesta päivästä.
Olen kuullut ikäisiltäni paljon juttuja, kuinka ihanaa on herätä aamulla kun ei tarvitse lähteä minnekään ja toiset tuntuvat olevat paljon kiireisempiä kuin työaikana.
Toiset ottavat uusia harrastuksia, toisevat antavat tilaa vapaudelle elämässä olemalla tekemättä juurikaan mitään. Oma valinta.
Itse pidin tänä vuonna vain viikon lomaa. Ihan oma valinta sekin, mutta enpä ole siitä kenellekään valittanutkaan. Mieheni on luvannut ainakin 25 vuotta minulle, että hän pitää lomaa kuukauden kesällä minun kanssani, mutta tänäkään vuonna sitä viikkoa ei tullut. Se, tuleeko sitä kenties ensi kesänäkään, ei täysin ole omassa hallinnassamme. Ensin pitää elää siihen asti, että voi pitää sen loman.
Hullun hommaa, moni sanoo, mutta meille se on elämäntapa ja emme koskaan valita siitä kenellekään muulle.
Itse olen liiankin sosiaalinen ja tiedän, että täydellinen paikalleen jääminen olisi meille molemmille henkistä tukehtumista. Minun ainakin pitää olla osana jotakin suurempaa ja tehdä oma osuuteni työssä, on  se sitten palkallista tai palkatonta ja tuo palkaton työ on tullut minulle viime aikoina ihan sydämen asiaksi. Pienikin teko voi tehdä toiselle ihmeitä.

Myönnän, että tänä vuonna olen laiminlyönyt ystäviäni todella paljon kun aina puhutaan, että koskas mentäis kahville ja siihen se sitten on jäänyt. Aika, mitä  meillä on  molemmilla työstä vapaata, on koetettu antaa lapsenlapsille. He ovat vain hetken pieniä ja aika menee joskus omaa ajatustakin nopeammin. Omat isovanhempani ovat asuneet niin kaukana, että silloisilla kulkuneuvoilla 1400 km edestakainen matka mummolaan ei ollut mikään helppo juttu, mutta olo siellä sitäkin ihanampaa. Mummo ja pappa pitivät kauppaa vielä 80-vuotiaina, mutta meille lapsenlapsille heille riitti silti aikaa. 
Meillä on lastenlasten vanhempien kanssa sopimus, että aina voi apua pyytää, mutta vastaus ei aina välttämättä ole kyllä. Mutta onneksi paljon noita kyllä-vastauksiakin on löytynyt.

Elämää ei kannata suunnitella eteenpäin, koska aina voi tulla jotain, joka muuttaa oman elämämme käsikirjoituksen täysin. Haaveet ovat ihan eri asia. Olen aina sanonut, että meillä saa ja pitääkin olla haaveita huolimatta siitä, toteutuvatko ne koskaan. Haaveet kantavat ja siivet antavat, näinhän sanotaan ja kun oikein uskoo, niin itsellekin yllätyksenä ne voivat toteutua, mutta niihin tarvitaan uskoa.
Koetetaan muistaa myös ystäviämme ja läheisiämme. Sosiaalinen media ottaa suuren osan elämäämme, mutta siinä olemme kuitenkin jonkinlaisessa elämän keinussa mukana. Jopa onnittelut merkkipäivänä tai jossakin elämäntapahtumassa tuovat ainakin minulle suurta iloa.
Ilman ystäviä elämä on aika tyhjää. Käydään moikkaamassa ystäviä enemmän kuin ennen, sillä jokaisena päivänä joku voi odottaa soittoamme tai itse voimme saada soiton, jolloin voimme olla juuri SE ystävä, joka jaksaa kuunnella. 

Meillä on vain tämä päivä, ei huomista ennenkuin se uusi aamu sarastaa. Mitään ei saa pitää itsestään selvyytenä, mutta usko siihen, että asiat kääntyvät kuitenkin juuri niinkuin on tarkoitettu, on suuri lahja ihmiselle.

Toivon teille jokaiselle voimia päiviinne, myös niihin vaikeisiin, sillä ilman niitä elämäkään ei ole täydellistä. Itse olen täällä avautunut omista synkistä hetkistäni ja vakavasta masennuksestani ja nyt olen tässä-onnellisempana kuin koskaan.
Rakkaudella teille jokaiselle Paula

                                        

Tunteet ja tulkinta

Mukavaa syksyn alkua kaikille!

Eipä ole konekynäni tuottanut mitään tulosta kesän aikana. Kaikki on yhtä hyvin kuin ennenkin, mutta kirjoitusfiilistä ei vaan ole tullut. Liekö sitä paljonpuhuttua tunteiden burnoutia, tuskinpa.
Viimeaikoina olen kiinnittänyt paljon huomiota täällä facessa käyttäytymiseen. Eilen luin erään ystäväni jakaman huippuhyvän kirjoituksen äitiydestä. Kuinka monet äidit täällä kertovat valmistavansa perheelleen ja varsinkin lapsilleen gourmetruokia ja pelkkää superfoodia, kun totuus on se, että paljon syödään ruokaa purkista vauvana ja käytetään eineksiä. Mikäs siinä. Jokainen tavallaan. Mutta harva uskaltaa kirjoittaa tänne, että olipas makoisia Jalostajan kumilätkiä, vaan kerrotaan ihan muuta. Uskoakseni siinä pelossa, että he olisivat äiteinä huonompia kuin ne muut superfoodeja laittavat äidit.
Mutta asia, mitä tässäkin tarkoitan, on asian hyväksyminen.
Oli kyseessä sitten ihan mikä tahansa asia muiden elämässä, niin voit olla samaa mieltä, mutta saat toki olla eri mieltä, mutta tuomitseminen on julmaa.

Joku tykkää eläimistä yli kaiken, toinen haluaa moottoripyöräillä, yksi matkustaa ympäri maailmaa, toiset ovat vain tyytyväisiä kotonaan vaatimattomiinkin oloihin. Jokainen näistä on jokaisen oma asia, eikä minusta muiden pitäisi tuomita toisia heidän mieltymyksistään ja mielipiteistään.
Itse koen olevani erittäin suvaitsevainen kaikkien asioiden suhteen, vaikka en koskaan jaakaan omalla seinälläni hallituksen ja muiden instanssien päätöksiä.

Tämähän on mielestäni juuri suvaitsevaisuutta. Sitä tunnetta en ole aina tuntenut ja senkin olen opetellut kantapään kautta. Tässä on hyvä lainata Mustan Barbaarin sanoja: Mikä sä oot mulle sanomaan, mikä mä oon ja mistä mä tykkään. Tätä ei pidä ymmärtää niin, että kaikki pitäisi hyväksyä, ei todellakaan. Itse en hyväksy sitä, että joku tässä elämässä ja Suomessa on niin hyvä, että ansaitsee 80.000€ kuukausipalkan, mutta en silti ole se, joka tuomitsee nuo asiat. En jaa koskaan politiikkaa enkä uskontoa seinälläni, enkä enää ota osaa edes keskusteluihin.
Minulla on hyvinkin jyrkkä mielipide monista asioista, hyväksyn tai en, on-off-ihminen kun olen, mutta itse pidän facebookia lähinnä Ystäväkirjana, jossa kerron omista jutuistani ja luvalla julkaisen kuvia perheestäni.

Olen kuullut monta kertaa, kuinka positiivinen ihminen olen. No, ehkä olenkin. Sen taidon olen oppinut mieheltäni, joka varmasti on lähitienoiden positiivisin mies. Edes minä en ole todellakaan riidellyt hänen kanssaan, saati sitten hän jonkun muun. Tottakai olemme useastikin tämän 43 yhdessäolovuoden aikana olleet eri mieltä asioista, mutta koskaan en ole nähnyt hänen suuttuvan. No, aikaa vielä on :)

Myönnän, että olen ollut kateellinen ja katkerakin joskus elämässäni ja samalla huomasin, että menetin osan ystävistäni kun he vain eivät jaksaneet kuunnella syitäni tietynlaiseen käyttäytymiseen. Kuka kärsi noista kahdesta asiasta, kateudesta ja katkeruudesta? Vain minä itse. Olen myös syyllistynyt tuomitsemiseen ja osannut pyytää anteeksi. En myöskään koskaan jaa näitä: Kun et ole kulkenut saappaissani niin et voi arvostella minua. Mutta kun tulin ulos kaapista masennukseni kanssa, niin silloin sain niin paljon positiivista palautetta ystäviltäni, että he tiesivät ainakin sen lukiessaan, missä saappaissa olen ainakin jonkin aikaa taivaltanut.

Yhä enemmän käytän sanaa kiitollisuus, mutta uskon, että sanan varsinaisen merkityksen tuntee vasta silloin kun osaa olla kiitollinen kaikesta siitä, mitä minulla on ja etten tarvitse elämääni materiaa yhtään enempää. Se on jokin niin vapauttava tunne. Olet sinut itsesi kanssa ja toivot vain toisille hyvää. En halua riidellä kenekään kanssa ja olen myös oppinut, ketkä ovat oikeita ystäviäni ja ketkä eivät. Se on yksi suurimmista saavutuksista elämässäni.

Masennuksesta vielä sen verran, että nyt kun olen oppinut tuntemaan itseni tämän 15 vuotta tapahtuneen jälkeen ja koen olevani paras oma terapeuttini, niin voin sanoa, että olkoot se sitten serotoniinin puutetta, vika geeneissä tai mitä muuta tahansa, niin kyllä se vieläkin nostaa minussa kerran vuodessa ja juuri tähän pimeän alkuun päätään ilmoittaakseen olemassaolostaan. Mutta nyt osaan suhtautua siihen oikein ja parhaan tuen saan perheeltäni ja tiedän, että ajallaan se menee taas ohi. 
Olen oppinut olemaan itselleni armollinen. En vaadi huippusuorituksia. Onhan minulla aika vakava sairaus, jonka vuoksi olen osatyökyvyttömyyseläkkeellä, mutta en pidä siitäkään suurta ääntä, koska sairaus seuraa minua elämäni loppuun asti.

Olkaamme kaikki kiitollisempia ja armollisempia itseämme kohtaan ja oikein ihanaa syksyä teille jokaiselle :)

Paula

Voihan paino ja sen voima!

Heipsan              

Taas on se aika vuodesta kun lehdessä on kutsuja jos jonkinlaisten herkkujen maisteluun eli on ylioppilaita ja valmistujaisia ja kaikissahan pitää jotain maistaa. Ei mikään ole epäkohteliaampaa kuin ilmoittaa kylässä, että en voi ottaa tuota ja tuota, sillä olen laihdutuskuurilla.

Kotonahan ne kilot kertyvät ja minulla ainakin vielä itseltäni salaa. Jos lusikoi makeaa jugurttia keskellä yötä vain jääkaapin valo seuranaan, niin eihän se lihota. Vain se, jonka syö toisten nähden.
Taitaa olla juomisen kanssa samoin. Se, mitä juodaan toisten nähden, on alkoholin käyttöä. Muu ei.

Minä olen elämässäni laihduttanut useampia kertoja parikymmentäkin kiloa kerralla ja täytyy sanoa, että kertaakaan se pudottaminen ei ole ollut vaikeaa. Vaikein kohta tulee siinä kun pitäisi omasta mielestään pysyä siinä painossa, johon on päässyt. Siinä sitä on tehtävää kerrakseen. 
Et voi syödä sitä, etkä tätä, mikä tarkoittaa palaamistasi entisiin ruokailutottumuksiin. Minulla se tarkoittaa välipaloilla elämistä. Siihen en halua enää koskaan palata.

Kuten kirjoitin laihduttamisestani tässä lähempänä kaksi vuotta sitten, aloin vain syödä ruokaa ja jätin välipalat pois. Se tarkoitti, etten enää ostanut jokaisena päivänä ärrältä sitä isoa, valkoista Magnumpuikkoa. Enkä ottanut jokaiselle kahville pullaa. Ne hetket jäivät niin minimiin ja nälkää ei tarvinnut kärsiä koskaan. 
En ole koskaan ollut salaatti-ihminen ja sellaista minusta ei saa millään eikä koskaan. Syön vain ns tavallista ruokaa, lisukkeena ehkä salaattia. Jälkkäreitä ruokavaliooni kuului vähän, liikuntaa aivan liian vähän, mutta hyvää oloa senkin edestä. 

Nyt ollaan tilanteessa, että painoa on tullut takaisin joku 4-5 kg, mutta itse koen sen takapakkina, johon on tartuttava kiinni tosissaan. Pian ollaan muuten lähtölukemissa.

Mitäkö se tarkoittaa ?
Sitä, että herkkuja syön edelleen, mutta paljon vähemmän kuin tässä välillä söin. On kyllä ihmeellinen asia, että kun tekee itselleen tavoitteen painon pudottamiseksi johonkin lukemaan ja kun siihen pääsee, niin vuoden verran voi syödä niitä herkkuja enemmänkin ja kappas vaan- sitten ollaan taas kamppailemassa kilojen kanssa!
Eli on palattu samoihin tapoihin ja tottumuksiin.
Onhan toden totta, että me kaikki olemme rakenteiltamme erilaisia. Toiset saavat syödä mitä vaan lihomatta ollenkaan, mutta minä valitettavasti kuulun siihen ryhmään, joiden paino lähtee helposti nousuun ja VAIN siksi, että syön enemmän kuin kulutan. Niin yksinkertaista se on.

Onhan paljon suurempia asioita elämässä kuin painonhallinta. Ei edes voi puhua elämän ikävistä asioista ja vastoinkäymisistä yhdessä painonhallinnan kanssa, tiedän sen, mutta sekin vain on ihmeellistä, että kun pystyt hallitsemaan painoasi, hallitset myös muita elämäntilanteita paremmin. Niin sekin vain menee.

Mutta, nautitaan elämästä täysillä ja juhlitaan kun siihen kerran on aihetta.
Tärkeintä on kuitenkin hallita niitä elämän tärkeimpiä asioita ja iloita niistä.
Kilojen kanssa kamppailu on kovaa, mutta tosi elämä se vasta kovaa onkin. Mutta, päätetään tänään, että nautitaan tästäkin kesästä täysillä ja otetaan jokaisesta hetkestä ilo irti.

Kaikkea hyvää ja kaunista sinunkin kesääsi!
Paula

Ystävyydestä

Heips kaikille

Eilen luonani käväisi ystäväni vuosikymmenten takaa ja istuskelimme kaksin noin tunnin ja vaihdoimme kuulumisia. Vain omia ja perheidemme kuulumisia, emme kenenkään muiden.
Kun kuulumiset oli vaihdettu niin aloimme pohtia sanaa Ystävyys. Mitä se on. Molemmat tulimme aivan samaan lopputulokseen, että meillä kummallakin on erittäin laaja ystäväpiiri, mutta ne Ystävät, joille voi kertoa ihan kaiken, ovat todella vähissä.
Juuri näin. Sanonta kuulostaa yhtäkkiä köyhyydeltä, mutta onhan kuitenkin suurta rikkautta kun omaa laajan ystäväpiirin.

Hänen lähtönsä jälkeen jäin pohtimaan tuota ystävyyttä koko illaksi. Minulla ja miehelläni on todella paljon ystäviä ympäri tätä maata ja muillakin mailla. Toisten kanssa ollaan tekemisissä enemmän ja toisten kanssa vähemmän. Kun tuo työ tuntuu nykypäivänä vievän kaikilta kaiken energian, niin niinä harvoina vapaahetkinä me haluamme kuitenkin olla ihan kotona ja rentoutua.
Mutta on myös hetkiä, jolloin hyvien ystävien seura piristää todella paljon. Jää unohtumattomia muistoja ja yhteisiä kokemuksia.

Mutta mitä sinulle ja minulle tuo ystävyys merkitsee? On monia kauniita lauseita kuvaamaan ystävyyttä, mutta itse väitän, että todellisen ystävän olen oppinut tuntemaan vasta viimeisen vuosikymmenen aikana.
Kun kerron hänelle jonkin salaisuuden, niin voinko olla varma, ettei sitä viikon kuluttua tiedä suurena salaisuutena muutama hänenkin ystävänsä.

Myönnän, että olen itse syyllistynyt aikanani juoruiluun ja se on aivan kauhea tapa tai sanoisinko jo luonnevika. Mutta kun elämä on opettanut minut kulkemaan hitaammin niin se on opettanut minulle myös sen, mitä kerron ja kenelle kerron. Todelliselle ystävälle voin kertoa heti, muille ystäville joskus aikanaan tai en koskaan. Hehän saavat tietonsa kuitenkin aina muuta kautta.

Ikävin sanonta on:hei yks juttu, kunhan et kerro sitten kenellekään....se tarkoittaa mielestäni sitä, että asia on kerrottu jo monelle minua ennen. Tai jokin palava halu ihmisessä haluaa jakaa tämän-aina yleensä ikävän asian-heti toisen kanssa.
Miksi ne ikävät asia pitää aina jakaa, miksi?

Itse koetan käyttää metodia, että minkä sanon selän takana, niin niistä sanoista olen vastuussa myös kasvokkain. Olen itse vastuussa omista sanostani, samoin kuin teoistanikin. Vain minä itse.

Oikea ystävä on henkilö, jonka kanssa tunnet viihtyväsi jokaisena hetkenä ja jolle voit esimerkiksi soittaa milloin vain. Oikea ystävyys ei tunne rajoja tai sillä ei ole rajoja, sen vain tuntee sydämessään. Kuten sanotaan "sen oikean" löytymisestä, niin se seuraava aste alaspäin eli hyvä ystävä löytyy samalla tavalla. Se on sielujen sympatiaa ja mielten empatiaa.

Ystävyys on suuri lahja. Mutta kuten lahjoja annetaan ja otetaan vastaan, niin samoin käy ystävien kanssa. Jotkut vain liukuvat elämääsi hiljalleen ja toiset taas liukuvat elämästäsi pois, jättämättä sen suurempia kaipausjälkiä, sillä silloin se ei ole ystävyyttä ollutkaan.
Todelliset ystävät eivät lähde elämästäsi koskaan pois, vaikka et näkisi heitä vuosikausiin.

Minulla on oikeastaan yksi Ystävä ykkösenä ja vielä 45 vuoden takaa. Emme näe toisiamme kenties vuoteen livenä, vaikka asumme samoilla seuduilla, mutta tapahtui meidän kumman tahansa elämässä jotain merkittävää, niin aina soitamme toisillemme ensimmäisenä. Välillämme on näkymätön lanka, joka ei varmasti katkea koskaan. Tärkeintä tässäkin suhteessa on ollut molemminpuolinen luottamus aina.

Parhaat ystäväni minulla ovat kuitenkin omassa perheessäni. Mieheni, lapseni ja heidän aviopuolisonsa. Heidän tukensa ja luottamuksensa on minulle kaikki kaikessa ja joskus jo tässä iässä pelkään aikaa, jolloin minun pitäisi luopua heistä.

Mutta koetan olla onnellinen niin heidän kuin teidänkin kanssa juuri tässä ja nyt. Tätä aikaa kun meille ei ole annettu yhtään enempää kuin mitä on alunperin tarkoitettu ja tähän loppuun sopii se hyvä pohojalaanen sanonta, jota olen käyttänyt ennenkin:

Elä jokaanen päivä niinkun se olis viimoonen, koska jonain päivänä oot ihan oikias!

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Paula

Voihan materialismin huippu!

Istahdin eilen aamulla työpaikallani kahville ja edessäni oli tuore Hesari. Siinä etusivulla komeili Vepsäläisen mainos ja aloin tutkia tarkemmin hintoja. Heillä oli upeat tarjoukset. Tuo yllä oleva Egg-tuoli myydään nyt hintaan VAIN 8400€!!! Eikä siinä vielä kaikki. Tuolin normihinta nahkaisena on 13.400€!
Niin että näin meillä.
Eipä ollut aprillipila, ei.
Joku voi kysyä nyt, että mitäpä siinä, jos on varaa ostaa. No juuri sitä. Ei todellakaan mitään ihmeellistä, jos on varaa laittaa yhteen tuoliin kiinni 8400 euroa.
Jotenkin tuo mainos tuntui minusta suoraan sanoen irvokkaalta, kun jokainen meistä tietää, missä ja miten tässä maassa mennään.
On nuoria perheitä, vanhempiakin ja on vanhuksia, jotka miettivät, mistä saada päivän ruokarahat kokoon, saatikka sitten ostettua lapsille kausivaatteita. Itsellekin tekisi mieli ostaa välillä jotain.
Olen monen kuullut sanovan ihan suoraan, että eletään kädestä suuhun, eikä sekään riitä aina.
Olen sanonut, etten ota koskaan poliittisesti kantaa näissä blogeissani, en puhu kenenkään puolesta, enkä toivottavasti ketään vastaankaan, mutta usein kerron tyttäreni sanomaa, jossa hän kuvailee Hurstin leipäjonoa Helsingissä. Kuinka lohduton näky se on. Ja aina siihen tulee lisää hänenkin ikäisiään ihmisiä, joilla ei vain kertakaikkiaan ole töitä eikä näinollen rahaa ruokaankaan...
Koska meillä on paljon vanhuksia, omasta tahdostaan työttömiä, joiden rahat eivät riitä jokapäiväiseen leipään, niin miksi meillä maan suurin lehti pystyy ja kehtaa mainostaa etusivullaan normaalihinnaltaan yli 13.000 euron tuolia.
No, lehtihän mainostaa mitä vaan kun tarpeeksi maksetaan. Ja ainakin etusivusta.

Jos joku ajattelee, että nyt olen kateellinen ja kirjoitan siksi, voi heittää sen ajatuksen nurkkaan hetimiten. Myönnän, että olen elämässäni nuorena ollut kateellinen. Ehkäpä se on liittynyt siihen, että toisilla on ollut jotain, mitä minulta on puuttunut, sillä sitähän kateus on. Pitkään aikaan en ole ollut kateellinen,en kenellekään enkä mistään.
Toistan varmaan itseäni, mutta minusta oli niin hyvä lukemani luonnehdinta eri kateuksista. On venäläinen kateus, jossa halutaan ottaa kateuden kohteelta pois se esine/luonteenpiirre/taito, jota kadehditaan. Se on varmastikin tuhoisin kateuden laji ja vika ihmisessä.
Sitten on amerikkalainen kateus:pyritään samaan päämäärään kuin kateutemme kohde, kasvattamalla luonnetta tai jos on rahaa, niin ostamalla se tuote tai tavara, jota kadehtii.
Tässä tullaankin siihen, että pystymmekö? Olen kuullut opettajilta, joita ystäväpiirissäni on monta, että jo ala-asteella ja varsinkin yläasteella lapsille ostetaan mitä hienompia kännyköitä ja samalla unohdetaan se kylmä totuus, että kaikilla vain ei ole siihen varaa.
Tällainen vanhempien käytös saattaa johtaa kenties koulukiusaamiseenkin. Kännykän tai muun merkkituotteen omistaja on tietysti ylpeä uudesta kännystään tai tavarastaan ja saa osakseen ilman muuta ihailua. Mutta ne, joiden vanhemmilla ei ole varaa ostaa lapselleen lähes tonnin kännykkää, jäävät varjoon. Lasten käytös jo tuossa iässä voi olla toiselle lapselle todella kauhea paikka ja vanhemmat eivät ymmärrä, minkä karhunpalveluksen he lapselleen tuossa tekevät.

Itse en ole koskaan ollut minkäänlainen merkki-ihminen. Tai miten asian nyt ilmaisisi.
Helposti ihmiset luokitellaan Marimekko-tai Artek-ihmisiksi. Hienoja tuotteita molemmat, joskin hintavampia kuin muut, mutta varmaankin laadukkaita.
Minä ostan paljon vaatteita kirppikseltä, eikä sen kertominen hävetä minua yhtään. Tänäänkin ostin 20€:lla aivan ihanan laukun kirpparilta ja olen siitä niin onnellinen. Tärkein asia on se, että olen itse tyytyväinen ostoksiini ja valintoihini.

Mutta jos palaamme tuohon munatuoliin vielä, niin vaikka minulla olisi varaa kolmeenkin munatuoliin, en ostaisi koskaan sellaisia, vaan matkustelisin ympäri maailmaa. Jokainen tyylillään, mutta palataan sinne alkulähteille. Kuinkahan monta munatuolia Vepsäläinen tai kuka tahansa huonekalukauppias myy kuukaudessa? Enpä usko, että kovinkaan monta.
Minusta sen mainoksen julkaiseminen oli todellinen negatiivinen jytky eiliselle päivälle. Seuraavalla sivulla sitten jo kerrottiin, kuinka Kelaa huijataan vuosittain. Jopa tervejärkiset ihmiset sortuvat vippaskonsteihin, kun sitä rahaa ei tule mistään, niin silloin sitä ei tule, ja ilman rahaa ei pysty elämään. That`s it!
Minä olen tyytyväinen elämääni, palkkaani ja kaikkeen muuhunkin. Itse en yksin pysty tekemään isoja päätöksiä, ne ovat muiden käsissä, mutta pienillä ja hyvillä teoillani yritän ainakin muuttaa maailmaa hiukan paremmaksi kuin mitä uutiset antavat ymmärtää ja mikä valitettavasti on silkkaa totuutta.
Mutta, ei pilata tätäkään viikkoa murehtimalla näitä, otetaan rennosti ja odotellaan kesää. Nautitaan auringosta ja lämmöstä.

Oikein onnistuvaa viikkoa kaikille teille!
Paula

Miksi, miksi, miksi?

Herään, koska kello soi ja on lähdettävä töihin. Haluan lähteä töihin. Kävelen varmaankin samaa viivaa pitkin aamuisin keittiöön, napsautan puurokattilan lämpenemään ja menen suihkuun. Siellä syntyvät aamun ensimmäiset ajatukseni. Enää en mieti eilistä vaan aloitan joka päivä uuden aamun.
Laitan kahvin tippumaan, vielä on hiljaista, on vain minä ja minun ajatukseni. Tässä vaiheessa olen yleensä tehnyt valintani, millainen päiväni tulee olemaan. Melkeinpä aina uskon siitä tulevan mukavan, varsinkin tässä iässä ja elämäni vaiheessa. Miksi uskoisin jo heti aamulla päiväni epäonnistuvan. Jos näin kävisi, en tuhlaa aikaa murehtimalla sitä aamun parhaana hetkenä.

Sitten se hyökkää. Juuri se. Tulee silmilleni, korviini, koko tajuntaani. Sosiaalinen media!
Olen avannut telkkarin ollakseni perillä maailman tapahtumista. Onneksi avaan sen juuri siihen aikaan, kun Lauri, Markku tai Raakel pohtivat elämän syvimpiä asioita jonkin hyvän tyypin kanssa. Minulla on siihenkin tilaisuus kun saan aloittaa työpaiväni vasta klo 9.
Mutta siihen se päättyykin. Tulee huonot uutiset, vielä huonommat uutiset tai jos ei niitäkään tälle päivälle löydy, on media kaivanut vuorenvarmasti esille jonkin tragedian, mistä moni saa päiväänsä sisällön. Okei, tollekin sitten kävi noin, positiivisuus onkin juuri sieltä ja eihän tää elämä mene näin.

Todellakin, me saamme mistä tahansa huonon uutisen, jos vain haluamme. Itse koetan nähdä huonoissakin asioissa aina sen hyvän puolen ja melkeinpä aina se löytyy. Ja ellei löydy, silloin on vaan tunnustettava, että näin tässä nyt sitten kävi.
Itse olen mielestäni tosi suvaitsevainen kaikkien asioiden suhteen. En ole rasisti, en väheksy vähemmistöjä, mutta en myöskään kuohu enemmistöjen puolesta. Minulla on oma tieni ja se riittää minulle.
Minulla ei ole minkäänlaista tarvetta jakaa sosiaalisessa mediassa hallituksen tekemiä päätöksiä, saatikka yksityisten henkilöiden epäonnistumisia.
Onhan minullakin toki omat ajatukseni ja mielipiteeni ja todella voimakkaita ovatkin, mutta en katso tarpeelliseksi jakaa niitä muille ja samalla osoittaa tyytymättömyyttäni sellaisiin asioihin, joille me emme vain kertakaikkisesti voi mitään.
Liian paljon on valtaa sellaisella käsityksellä, että ellen ole puolellasi, olen sinua vastaan. Niinhän asia ei kuitenkaan ole. Minulla voi olla eriävä mielipide, mutta en vain ole sinua vastaankaan. Siksi olen jakamatta minkäänlaisia sosiaalisen median tiedotteita, lukuunottamaata mainoksia, jotta en pilaisi omaa hyvää päivääni ja varsinkin niiden toisten, jotka ovat kanssani eri mieltä.

Olen omaksunut itselleni iltametodin, joka saattaa huvittaa monia, mutta kehotan teitäkin edes kokeilemaan tätä.
Nukkumaan mennessäni käyn läpi päivän tapahtumat ja olen kiitollinen kaikista hyvistä asioista. Sitten kun tulee joskun niiden huonojen asioiden käsittelyvuoro, koetan miettiä seuraavaksi aamuksi keinoja niiden ratkaisuun. Varsinkin silloin jos voin itse vaikuttaa niihin edes jonkin verran.
Tämä operaatio on pääntyhjennys, joka vie eletyn päivän eilisten joukkoon ja antaa tilaa seuraavalle aamulle. Eiliselle emme voi mitään, mutta huomiselle voimme toivottaa hyvän tervetulon.

Suurin oikeus minulla on kuitenkin hakeutua niiden ihmisten pariin, joiden kanssa olen onnellinen ja tyytyväinen. Välillä haluan olla vain yksin tai mieheni seurassa, välillä elämääni tuo todellisen piristysruiskeen vaikkapa vain puhelu hyvän ystävän kanssa.
Olen luonteeltani kuitenkin leijonaemo, joka suojelee perhettään loppuun asti ja perheeltäni saan itse elämääni suurimman voimavaran. Parhaimpia hetkiä elämässäni on oma perhe saman pöydän ääressä hyvän ruuan äärellä pohtimassa syntyjä syviä. Tänä viikonloppuna olen saanut nauttia siitä täysillä.

Iloa sinunkin päivääsi!
Paula

Tunnistatko narsistin?

Ystävänpäivätervehdys teille jokaiselle!

Tänä päivänä sosiaalinen media pitää huolen siitä, että kaikki asiat käännetään negatiivisiksi. Mietin sitä koulutaksin kuljettajaa, joka ilmoitettiin heti lapsia kaappaavaksi mieheksi ja ilmiannettiin poliisille. Ihmiset tuomitaan vaikka miksi, liian vähällä tietämyksellä. On niin helppoa antaa toiselle kasvot unohtaen samalla, mihin joukkoon itse kuuluu. Mutta kun olet itse osa asiaa tai mitä tahansa negatiivista tilannetta ja joudut elämään sen kanssa päivittäin, tilanne muuttuu ajoittain sietämättömäksi. On ihmisiä, joiden luonnetta ei kertakaikkiaan voi muuttaa ja kun joudut olemaan tällaisen henkilön kanssa jatkuvassa vuorovaikutuksessa, sinä sairastut itse.

Narsismi sanana tuo mielikuvan nautinnosta, onhan se itserakkautta ja oman egon ihailua. Tunnistatko sinä narsistin? Tiedätkö, mitä tuo sana oikeastaan tarkoittaa?

Se ei juurikaan erota, onko kyse terveestä vai sairaasta narsismista.

Narsismia voidaan pitää ihmisen tärkeimpänä positiivisena ominaisuutena.Terveen narsistisella henkilöllä on hyvä itsetunto ja hän voi hyvin. Narsistinen henkilö kykenee olemaan rikastuttavassa vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa ja löytää elämästään monia mielihyvää tuottavia asioita. Narsisti tuntee vahvuutensa ja heikkoutensa, eikä hänellä ole tarvetta korostaa itseään tai kykyjään eikä nujertaa toisia. Terveen narsistista itsensä toteuttamista voidaan pitää elämänhaluisen elämän edellytyksenä. Terveellä narsistilla on rikas tunne-elämä ja sen myötä kyky kokea voimakkaita tunteita ja innostusta. Hyvän itsetunnon ansiosta narsisti pystyy tarvittaessa olemaan myös yksin, ja terveen narsismin avulla ihminen kykenee selviytymään elämän kriiseistä ja kovistakin koettelemuksista.

Mutta sitten on se toinen puoli:Narsistinen persoonallisuushäiriö ja se onkin psykologiassa tullut viralliseksi käsitteeksi vasta 1980-luvulla.

Terveen narsismin puutetta voidaan pitää lähes yhtä haitallisena asiana kuin narsistista luonnehäiriötä.

Sairaalloinen narsistihan ei tunne koskaan empatiaa, hänen elämäänsä hallitsee vain ja ainoastaan hän itse, joka on herkkä arvostelulle, raivostuu joutuessaan ristiriitatilanteisiin, jossa hänen oikeudenmukaisuutensa kenties asetetaan kyseenalaiseksi. Sairaalloisen narsistin ihmissuhteet häiriytyvät empatian puutteesta, kateudesta ja ylimielisyydestä. Narsistinen persoonallisuushäiriö alkaa yleensä varhaisaikuisuudessa. Tällaiselle henkilölle on tyypillistä tunteettomuus. Hän on ikäänkuin kuuntelemassa sinun murheitasi, mutta hän mitätöi ne kertomalla, kuinka hankalaa hänen elämänsä sinuun verrattuna on ollut. Hän ei tunne sympatiaa, ei sääliä, ei rakkautta. Hän on vain olemassa. Onneksi tällaisesta luonnehäiriöstä kärsii vain noin 3% ihmisistä eli puhutaan aika pienestä määrästä. Mutta jos kuulut tuonkin prosentiaalisuuden omaavan henkilön lähipiirin, olet todella onneton.

Sairaalloisesti narsistiselle henkilölle on ominaista manipulointikyky. Ellei hän saa uhriaan taipumaan tahtoonsa hyvällä, hän tekee sen pahalla. Uhkailee, kiristää ja käyttää kaikki voimakeinot viedäkseen läpi oman tahtonsa. Hän ei menetä peliä helpolla ja on tarvittaessa valmis turvautumaan vakavampiin vallankäyttökeinoihin. Hän ja vain hän on oikeassa, kaikkien muiden mielipiteet aliarvioidaan ja hän on huippuälykäs kuitenkin pitämään itsellään pienen piirin, jossa kaikki tekevät juuri niinkuin hän haluaa.

Hän kaihtaa keinoja päästäkseen omaan päämääräänsä ja kuten aiemmin sanoin, hän onnistuu sairastuttamaan koko piirinsä.

Mitä voimme tehdä? Emme mitään. Hän ei suostu taittumaan, ainoastaan taipumaan jonkin verran.

Häneen pitää ottaa etäisyyttä ja antaa hänen olla omassa kuplassaan. Yleensä tällainen henkilö saa sitä, mitä tilaa. Eli sitä, että muut alkavat karttaa häntä ja hän jää yksin omahyväisine ajatuksineen. Hänenlaiselle ihmiselle ei löydy tilaa empatiakykyisten ja hyvää rakastavien ihmisten sydämissä.

Kirjoitan tästä siksi, että minun lapsuudessani ei tunnettu tällaista termiä kuin narsistinen luonnehäiriö. Minä jouduin kärsimään siitä lapsesta asti ja se päättyi vasta äitini kuolemaan.

Jakakaamme siis hyvyyttä ja rakkautta ja ottakaamme sitä vastaan. Ei niin suurta sydäntä ole olemassakaan, etteikö sinne mahtuisi vielä tilaa uusille, hyville ajatuksille ja empatian tuottamille hyvänolon tunteille.

Heitetään nurkkaan kaikki ylimieliset tunteet, kuten katkeruus ja kauna. Ne syövät ihmistä tai kadehtijaa sisältä todella paljon, eikä kateutemme kohde muutu kuin parempaan suuntaan. Hänellä on hyvä itsetunto.

Ystävänpäivän lämpöisin ajatuksin Paula