Mitä sitten jos ja kun


Viime viikolla sain taas suruviestin, jossa kuulin ystäväni ja työkaverini lähteneen tästä elämästä pois.
Olen viimeisen kahden vuoden aikana joutunut kirjoittamaan viimeisiä tekstejä liian monelle ystävälleni.
Niinpä viime aikoina olen pohtinut paljon sitä, miksi joku lähtee täältä liian varhain ja juuri väärään aikaan. Vielä kun elämällä olisi paljon annettavaa ja itse olisi valmis antamaan sille paljon.
Itse fatalistina uskon, että olemme sitten missä tahansa, niin kaikella kuitenkin on tarkoituksensa.
Kaikki tulee ajallaan ja kaikki lähtee ajallaan. Sen suuren voiman edessä olemme voimattomia jokainen.
Olen lukenut paljon sitku-mutku-eiku-kirjoituksia. Myönnän, että olen itsekin syyllistynyt niihin.
Me ajattelemme itse liikaa elämäämme eteenpäin. Sitten kun jään eläkkeelle, sitten kun tämä tehtävä on suoritettu, mutta kun en juuri nyt voi soittaa sinulle...

Itse pääsen työeläkkeelle ensi vuoden kesäkuun alussa. Osatyökyvyttömyyseläkkellä olen ollut jo neljä vuotta. Kuitenkin viime viikolla tein uuden työsopimuksen, joka sitoo minut osapäiväiseen työhön heinäkuun loppuun. Mitä sen jälkeen? Sitä en itse tiedä, enkä haluakaan tietää. Elän elämääni päivä kerrallaan ja olen illalla kiitollinen jokaisesta päivästä.
Olen kuullut ikäisiltäni paljon juttuja, kuinka ihanaa on herätä aamulla kun ei tarvitse lähteä minnekään ja toiset tuntuvat olevat paljon kiireisempiä kuin työaikana.
Toiset ottavat uusia harrastuksia, toisevat antavat tilaa vapaudelle elämässä olemalla tekemättä juurikaan mitään. Oma valinta.
Itse pidin tänä vuonna vain viikon lomaa. Ihan oma valinta sekin, mutta enpä ole siitä kenellekään valittanutkaan. Mieheni on luvannut ainakin 25 vuotta minulle, että hän pitää lomaa kuukauden kesällä minun kanssani, mutta tänäkään vuonna sitä viikkoa ei tullut. Se, tuleeko sitä kenties ensi kesänäkään, ei täysin ole omassa hallinnassamme. Ensin pitää elää siihen asti, että voi pitää sen loman.
Hullun hommaa, moni sanoo, mutta meille se on elämäntapa ja emme koskaan valita siitä kenellekään muulle.
Itse olen liiankin sosiaalinen ja tiedän, että täydellinen paikalleen jääminen olisi meille molemmille henkistä tukehtumista. Minun ainakin pitää olla osana jotakin suurempaa ja tehdä oma osuuteni työssä, on  se sitten palkallista tai palkatonta ja tuo palkaton työ on tullut minulle viime aikoina ihan sydämen asiaksi. Pienikin teko voi tehdä toiselle ihmeitä.

Myönnän, että tänä vuonna olen laiminlyönyt ystäviäni todella paljon kun aina puhutaan, että koskas mentäis kahville ja siihen se sitten on jäänyt. Aika, mitä  meillä on  molemmilla työstä vapaata, on koetettu antaa lapsenlapsille. He ovat vain hetken pieniä ja aika menee joskus omaa ajatustakin nopeammin. Omat isovanhempani ovat asuneet niin kaukana, että silloisilla kulkuneuvoilla 1400 km edestakainen matka mummolaan ei ollut mikään helppo juttu, mutta olo siellä sitäkin ihanampaa. Mummo ja pappa pitivät kauppaa vielä 80-vuotiaina, mutta meille lapsenlapsille heille riitti silti aikaa. 
Meillä on lastenlasten vanhempien kanssa sopimus, että aina voi apua pyytää, mutta vastaus ei aina välttämättä ole kyllä. Mutta onneksi paljon noita kyllä-vastauksiakin on löytynyt.

Elämää ei kannata suunnitella eteenpäin, koska aina voi tulla jotain, joka muuttaa oman elämämme käsikirjoituksen täysin. Haaveet ovat ihan eri asia. Olen aina sanonut, että meillä saa ja pitääkin olla haaveita huolimatta siitä, toteutuvatko ne koskaan. Haaveet kantavat ja siivet antavat, näinhän sanotaan ja kun oikein uskoo, niin itsellekin yllätyksenä ne voivat toteutua, mutta niihin tarvitaan uskoa.
Koetetaan muistaa myös ystäviämme ja läheisiämme. Sosiaalinen media ottaa suuren osan elämäämme, mutta siinä olemme kuitenkin jonkinlaisessa elämän keinussa mukana. Jopa onnittelut merkkipäivänä tai jossakin elämäntapahtumassa tuovat ainakin minulle suurta iloa.
Ilman ystäviä elämä on aika tyhjää. Käydään moikkaamassa ystäviä enemmän kuin ennen, sillä jokaisena päivänä joku voi odottaa soittoamme tai itse voimme saada soiton, jolloin voimme olla juuri SE ystävä, joka jaksaa kuunnella. 

Meillä on vain tämä päivä, ei huomista ennenkuin se uusi aamu sarastaa. Mitään ei saa pitää itsestään selvyytenä, mutta usko siihen, että asiat kääntyvät kuitenkin juuri niinkuin on tarkoitettu, on suuri lahja ihmiselle.

Toivon teille jokaiselle voimia päiviinne, myös niihin vaikeisiin, sillä ilman niitä elämäkään ei ole täydellistä. Itse olen täällä avautunut omista synkistä hetkistäni ja vakavasta masennuksestani ja nyt olen tässä-onnellisempana kuin koskaan.
Rakkaudella teille jokaiselle Paula