LASTENKASVATUSPOHDINTAA

Keskustelin molempien aikuisten lasteni kanssa tässä viikon sisällä siitä, kuinka paljon he merkitsevät minulle. En haaveillut nuorena isosta lapsimäärästä, mutta ajattelin kuitenkin, että jos minulle heitä suodaan, koetan tietysti olla maailman paras äiti, kuten jokainen muukin äiti varmastikin haluaa. Toisen asian päätin myös nuorena. Jos minusta tulee äiti, koetan selvittää heidän kanssaan kaikki asiat niin, että kotiin olisi aina hyvä tulla. Minut valitettavasti kasvatettiin niin, että kaikki epämiellyttävät asiat koetettiin saada huutamalla perille. Kasvatuskeinoista se on ehkä kaikkein heikoin tapa.

Lapsihan on meille lahja. Saadessamme ensimmäisen lapsemme, mukana ei ole takuutodistusta eikä tuotteella ole vaihto-oikeuttakaan, vaikka se alkaisi tökkimään.

Meidän on siis itse rakennettava pohja uudelle elämälle ihan alusta asti. Se, mille pohjalle haluamme lapsen elämän rakentuvan, riippuu monista asioista. On asioita, joihin emme vain kerta kaikkiaan pysty vaikuttamaan, mutta suurin lahja, jonka voimme uudelle elämälle antaa, on pohjaton rakkaus ja ymmärrys lasta kohtaan. Se ei suinkaan tarkoita sitä, etteikö elämässä ja perheessä noudateta sääntöjä eikä sitäkään, etteikö joskus voi joutua jäähylle niin kotona kuin koulussakin. Rajojen asettamiset ovat juuri sitä rakkautta.

Suurimmat ongelmat tulevat varmaan erimielisyyksistä lapsen kanssa. Se, kuinka ristiriitatilanteissa toimitaan, riippuu mielestäni melko täydellisesti vanhemmista. Annetaanko jo puhetta ymmärtävälle lapselle oikeus kertoa, miksi on tehnyt väärin ja annetaanko hänelle puheenvuoro samoin kuin aikuiselle. Lapsihan haluaa ainakin aina ilmoittaa ensimmäisenä koulusta tultuaan ne kivat asiat.

Suurin virhe kasvatuksessa mielestäni on se, että ristiriidat päättyvät vanhemman huutoon ja oman kontrollinsa menetykseen. Jos asioiden käsittely päättyy aina huutoon, saatikka lapsen moittimiseen ja jopa uhkailuun, silloin peli on menetetty. Lapsi ei opi luottamaan vanhempaan ja oppii pelkäämään negatiivisten käsittelyä jo etukäteen tietäen, mikä on lopputulos. Usein hän valitettavasti alkaa itse jo pienenä huutamaan asioita takaisin luullen, että ongelmat ratkeavat sillä.

Lasta voi kasvattaa lämmöllä ja rakkaudella. Annetaan lapselle mahdollisuus olla osallisena siihen, mitä on tehty tai jätetty tekemättä. Lapsilla on paljon asioita, varsinkin koulukiusaamista, josta olen puhunut myös omalta osaltani aiemmin ja he eivät yksinkertaisesti uskalla puhua niistä kotona. Olen itse sanonut omille lapsilleni aina, että ei saa olla niin kauheaa asiaa, etteikö siitä voisi puhua kotona ja selvittää ongelmat yhdessä ja hyvin se homma meillä ainakin on toiminut.

Myös sosiaalisten taitojen omaaminen on suuri lahja. Sosiaaliset taidot eivät ole samaa kuin sosiaalisuus. Ujolla ja empaattisellakin lapsella voi olla ja onkin usein hyvät sosiaaliset taidot. Lainaan tässä erään opettajan viisasta mottoa: Vaikka lapsi olisi millainen nero tahansa, mutta jos häneltä puuttuvat sosiaalisuus ja empaattisuus ,toisen ihmisen huomioiminen, hänellä ei liene menestymisen mahdollisuuksia tämän päivän maailmassa, missä olemme tulleet entistä enemmän riippuvaisiksi toisistamme.

Aurinkoista viikkoa kaikille lukijoilleni!

Paula