Näinä päivinä tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun tein melko täydellisen ruokaremontin. Sen ansiosta olen nyt 20 kg kevyempi tuohon vuodentakaiseen olooni. En aio saarnata, mitä kannattaa syödä tai mitä ei, kerron vain omasta ruuanlaitostani ja ruokailutottumuksista.
Tiedän, että olen leipuri, mutta en ruuanlaittaja, kunnes alkoi vuosi 2015.
Olen aina ollut töissä se eväidenkantaja, enkä ole vieraillut ruokasalissa moniakaan kertoja. Söin aina voileivän ja join kupin kahvia sillä seurauksella, että napostelin illalla sitten kaikkea mahdollista, eniten kuitenkin makeaa.
Poikkesin tässä yhdessä entisessä työpaikassani, jossa minua tuli vastaan nauraen vanha työkaveri. Hän sanoi, että nähdessään minut, hänelle tulee aina mieleen Saarioisten kanakeitto. Söin sitä varmaan 2 vuotta ruokatunnilla ja ajattelin jo muuttuvani itsekin täydelliseksi kanaksi.
Varsinkin nyt vanhempana olen syyllistänyt itseäni siitä, ovatko lapseni saaneet kotona kotiruokaa vai ovatko he kasvaneet eineksillä. No, kotiruualla he kasvoivat, mutta ruuanlaitto oli minulle se välttämätön paha. Tein muille ruokaa, mutta itse kuittasin ruuan monesti voileivällä ja kahvilla, ajatellen, että ruoka se on, joka lihottaa, ei kahvi-leipä-yhdistelmä.
Vuosi sitten aloin karsia ruokavaliostani ne kaikki herkut, mitä tuli naposteltua pitkin päivää ja aloin syödä kunnon ruokaa. En ole ollut koskaan salaatin ystävä, enkä tehnyt salaatteja nytkään. Niiden sijaan söin fetajuustoa, punajuurta ja muita kasviksia keitettynä. Mutta herkuista, siis leivonnaisista ja karkeista aloin luopua pikkuhiljaa. Pääsin siis irti sokerikoukusta, vaikken koskaan olisi uskonut pääseväni moiseen suoritukseen.
Aamulla syön kunnon aamupalan ja päivällä kunnon ruoka-annoksen. Illalla syön sitten vain hedelmiä, maustamatonta jugurttia yms.
Väliin mahtui joulu, jolloin moni sanoo lihoavansa. Kyllä se vanha sanonta, että se, mitä syö uuden vuoden ja joulun välillä lihottaa, eikä se, mitä syö joulun ja uuden vuoden välillä.
Tottakai söin ja syön yhä herkkuja, mutta paljon, paljon vähemmän. Muistan kun eräänä jouluna söin tuosta vaan Vihreitä kuulia, sen pienemmän paketin kerralla, jolloin tyttäreni sanoi, että hän ei voi käsittää, kuinka joku voi syödä tuollaisen määrän makeaa kerralla. Minä pystyin siihen. Fazerin sininen levy meni hetkessä, samoin pussi irtokarkkeja.
Nyt minulle riittää 3 palaa suklaata ja sekin maistuu jo makealta.
Koskaan en ymmärtänyt, että sen luovuuden ja kekseliäisyyden, jonka käytän leivonnassa, voisin käyttää myös ruuanlaitossa. Nyt perheeseemme ovat palanneet aivan tavalliset arkiruuat ja niiden teko on nyt todella mielekästä. Osaan taikoa aika olemattomista aineksista hyvää syötävää.
Mieheni on yhdeltä ammatiltaan liha-ja kalamestari eli hänen kontolleen ovat jääneet aina ns paremmat ruuat. Hän on aina satsannut myös ruuan ulkonäköön ja makuun, varsinkin kun meille tulee ruokaystäviä kylään. Minulle on jäänyt kattaus ja makeiden herkkujen valmistus.
Mennessäni naimisiin, pääsin myös appivanhempieni elintarvikeliikkeeseen töihin, oman työni ohella. Siellä kokeilimme mieheni kanssa kaikkia uusia herkkuja, mutta kuinka ollakaan, niitä herkkuja tarjottiin vieraille, mutta itse syötiin taas sitä kahvia ja leipää. Asiakkaat kai luulivat, että meidän perheessä on aina täyskattaus iltaisin, mutta totuus oli toisenlainen. No, sisäfilettähän kukaan ei juuri osta silloin kun se on parhaimmillaan eli melkein mustaa, niin silloinhan se piti syödä itse. Sunnuntaisin olikin sitten muilta ostamatta jäänyttä sisäfilettä ja valkosipuliperunoita. Nam vieläkin.
Nyt ruokapöytäämme istuu tyytyväisiä ruokailijoita, kun ruoka on valmistettu rakkaudella puhtaista, kotimaisista raaka-aineista ja myös äiti osaa loihtia herkkuja. Muutakin kuin täytekakkuja.
Tänä vuonna kasvatimme itse perunat, porkkanat, sipulit, tillit ja persiljat. Niitä riittää vielä talven nautintoihinkin.
Arkisin en satsaa kattaukseen, mutta kun kutsumme ystäviämme kylään, laitan esille parhaat astiat ja koetan kattaa kauniisti. Kaunis kattaushan on puoli ruokaa ja tunnelmaa. Meillä on 4 pariskunnan kerho, joka kokoontuu vuorotellen jokaisen kotiin nauttimaan 3 ja joskus 4 ruokalajin illallisen ja täytyy sanoa, että se jos mikä on yhdessäoloa parhaimmillaan.
Ravintolassa käymme aika harvoin. Tyttäreni luona käyn pari kertaa vuodessa Helsingissä ja hän valitsee aina illaksi jonkin eksoottisen ruokailupaikan. Siksipä mieleeni on jäänyt 2 unohtumatonta paikkaa, joissa ruokailu on ollut taivaallinen nautinto. Toiseksi paras oli syksyisellä reissullamme Mallorcalla, jonka siäänkäynnistä on kuva alhaalla ja se paras on Budapestissa, ravintolassa, jossa kaikki tarjoilijat olivat oikeita oopperalaulajia. Noita tunnelmia eivät kuvaa mitkään otokset, mutta mielessä ne ovat aina.
Nyt nautin ruuanlaitosta, sekä arkipäiväisestä, että juhlavastakin. Kaiken voi oppia vanhempanakin, koskaan minkään uuden aloittaminen ei ole liian myöhäistä. Hyvä ruoka, hyvä mieli, niinhän se menee.
Laitan tähän loppuun reseptin eräästä lempiruuastamme ja se maistuu aina myös vieraille eli NAPPULAPATA:
n 400 g possun SISÄfileetä ( ei ulkofilettä)
makeaa sinappia
grillimaustetta
suolaa maun mukaan
vähän hunajaa pehmentämään makua
purkki kermaa
1 pkt Musta Pekka tuorejuustoa (Musta Pekkaa ei enää saa, mutta sen korvaa muu mustapippurituorejuusto)
Leikkaa sisäfile noin peukalonpään kokoisiksi paloiksi, ruskista ja lisää mausteet.
Sitten kaadat päälle purkin kermaa ja sulatat siihen Musta Pekka-juuston.
Annat muhia padan uunissa 175 C:ssa noin tunnin.
Oikein nautinnollista viikon jatkoa teille kaikille!
Paula
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti